Alexis Mac Allister voitti joulukuussa Argentiinan kanssa maailmanmestaruuden.

Keskikenttäpelaaja esiintyi loistavasti MM-lopputurnauksessa, ja herätti jo tammikuussa lukuisten suurseurojen kiinnostuksen. Brighton piti kuitenkin odotetusti kynsin ja hampain kiinni tähtipelaajastaan, eikä luopunut Mac Allisterista.

Ainakin Atléticon, Juventuksen, Chelsean ja Arsenalin on kerrottu olevan Mac Allisterin kintereillä. Brighton ei aio myydä tähteään halvalla.

Kuluvalla kaudella seitsemän maalia viimeistelleen Mac Allisterin Carlos-isä otti kantaa poikansa tilanteeseen. Poikansa agenttina toimivan Carlos Mac Allisterin mukaan pelaaja jättänee Brightonin todennäköisesti kesällä.

– Tällä hetkellä hän edustaa Brightonia. Hän nauttii rauhassa menestyksestään joukkueessa, joka rakastaa häntä paljon. Mac Allister on onnellinen seurassa, mutta kaikki tiedämme, että kesällä on hyvin mahdollista, että hän vaihtaa maisemaa.

Brighton hankki Mac Allisterin kahdeksalla miljoonalla eurolla Argentinos Juniorsista tammikuussa 2019.