Chelsea hankki Romelu Lukakun Internazionalesta puolitoista vuotta sitten 113 miljoonalla eurolla.

Lukakun viime kausi Chelseassa meni penkin alle ja kärki palasi viime kesänä lainasiirron avulla Interiin. Kausi Interissä on ollut vaikea. Lukaku on ollut paljon loukkaantuneena, ja on päässyt vasta viime viikkoina pelikuntoon.

Thierry Henry työskenteli muutaman vuoden ajan Belgian A-maajoukkueessa Roberto Martínezin apuvalmentajana ja teki siten töitä myös Lukakun kanssa.

Henry kertoi CBS Sportsin haastattelussa kertoneensa Lukakulle jo Chelsea-siirron yhteydessä, ettei kärki välttämättä saisi sen suuremmin peliaikaa Thomas Tuchelin alaisuudessa. Henry muistuttaa, ettei Lukaku sovi Tuchelin peluuttamaan jalkapalloon.

– Keskustelimme Lukakun kanssa, kun hän siirtyi Chelseaan. Sanoin Lukakulle, että hänen on vaikea saada peliaikaa Chelseassa sen vuoksi, minkälaista jalkapalloa Tuchel peluuttaa. Lukaku haluaa pysyä siellä, missä hän nyt on. Lukakua pitää ruokkia maalipaikoilla ja sitten hän kykenee kiusaamaan puolustajia. Lukaku on erilainen pelaaja verrattaessa siihen, mitä Tuchel halusi.

Henryn mukaan Lukaku haluaa jäädä Interiin.

– Sopeutuisiko Lukaku Graham Potterin jalkapalloon? Ja mitä Lukaku haluaa tehdä? En usko hänen haluavan palata Chelseaan. Lukaku haluaa jäädä Interiin.

Interin toimitusjohtaja Beppe Marotta otti julkisuudessa kantaa Lukakun tulevaisuuteen. Lue Marottan kommentit täältä.