FM: Monivuotinen avainpelaaja jää sittenkin Chelseaan – tekee pitkän jatkosopimuksen
N’Golo Kantén tulevaisuudesta on puhuttu pitkään.
Keskikenttäpelaajan nykyinen sopimus Chelsean kanssa päättyy kuluvan kauden jälkeen, joten hän on saanut neuvotella vapaasti muiden seurojen kanssa sopimuksesta jo muutaman kuukauden ajan.
Foot Mercaton saamien tietojen mukaan Kanté on kuitenkin jäämässä Chelseaan.
Osapuolet allekirjoittavat tuota pikaa uuden jatkosopimuksen, joka pitää Kantén seurassa kesään 2026 saakka. Lähteen mukaan on myös mahdollista, että sopimuksessa on optio kaudesta 2026-27. Chelsea teki tammikuussa avainpelaajalleen rahakkaan jatkosopimustarjouksen ja Kanté on näyttänyt sille vihreää valoa.
31-vuotiaan Kantén kausi on ollut hyvin vaikea.
Keskikenttäpelaaja pelasi elokuussa kahdessa valioliigaottelussa, eikä häntä ole sittemmin nähty kentällä loukkaantumisten vuoksi. Vaikea takareisivamma on pitänyt Kantén kuukausikaupalla sivussa kentiltä, mutta pelaaja palasi hiljattain Chelsean joukkueharjoituksiin. Kantén on määrä palata pelikentille maaliskuussa.
Kanté siirtyi Leicesteristä Chelseaan kesällä 2016, ja on voittanut seurassa muun muassa Valioliigan ja Mestarien liigan mestaruudet.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan

- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Athletic: Valioliigaseurat hierovat vaihtokauppaa – tähtipelaajat vaihtamassa päittäin
- Marcus Rashfordin lähtö jäihin? Man Unitedilta hieno ele