Gabriel Jesus viimeisteli ensimmäiset maalinsa pitkän loukkaantumisen jälkeen

Gabriel Jesus viimeisteli ensimmäiset maalinsa polvivammasta toivuttuaan, kun Arsenal jatkoin voittokulkuaan kotiottelussa Leedsiä vastaan. Brasilialaishyökkääjän kaksi maalia toivat Tykkimiehille vahvan 4-1-voiton.
Seitsemän maalia Valioliigassa nyt tällä kaudella tehnyt Jesus, 25, oli Qatarin MM-kisoissa kärsityn loukkaantumisen jälkeen kuukausia sivussa. Hyökkääjä palasi vasta maaliskuussa ennen maajoukkuetaukoa.
Jesusin ensimmäinen maali syntyi 33. minuutilla rangaistuspotkusta. Brasilialainen iski myös 56. minuutilla Tykkimiesten kolmannen maalin liukumalla Leandro Trossardin tarjoilusta pallon takakulmaan.
Arsenalilla onnistuivat maalinteossa myös pallon toisen puoliskon alussa yläriman kautta verkkoihin tällännyt Ben White ja viimeisen osuman puskenut Granit Xhaka.
Leedsin ainoasta maalista vastasi Rasmus Kristensen.
Arsenal piti voitolla eron Manchester Cityyn kahdeksassa pisteessä. City on pelannut yhden ottelun vähemmän.
Pvm | Ottelu | Tulos |
---|---|---|
28.05.2023 | Southampton – Liverpool | 4-4 |
28.05.2023 | Manchester UnitedMan Utd – Fulham | 2-1 |
28.05.2023 | Leicester – West Ham | 2-1 |
28.05.2023 | Leeds – Tottenham | 1-4 |
28.05.2023 | Everton – Bournemouth | 1-0 |
28.05.2023 | Crystal Palace – Nottingham | 1-1 |
28.05.2023 | Chelsea – Newcastle | 1-1 |
28.05.2023 | Brentford – Manchester CityMan City | 1-0 |
28.05.2023 | Aston Villa – Brighton | 2-1 |
28.05.2023 | Arsenal – WolverhamptonWolves | 5-0 |
# | Joukkue | O | V | T | H | M | P |
---|---|---|---|---|---|---|---|
1 | Manchester City Man City | 38 | 28 | 5 | 5 | 94-33 | 89 |
2 | Arsenal | 38 | 26 | 6 | 6 | 88-43 | 84 |
3 | Manchester United Man Utd | 38 | 23 | 6 | 9 | 58-43 | 75 |
4 | Newcastle | 38 | 19 | 14 | 5 | 68-33 | 71 |
5 | Liverpool | 38 | 19 | 10 | 9 | 75-47 | 67 |
6 | Brighton | 38 | 18 | 8 | 12 | 72-53 | 62 |
7 | Aston Villa | 38 | 18 | 7 | 13 | 51-46 | 61 |
8 | Tottenham | 38 | 18 | 6 | 14 | 70-63 | 60 |
9 | Brentford | 38 | 15 | 14 | 9 | 58-46 | 59 |
10 | Fulham | 38 | 15 | 7 | 16 | 55-53 | 52 |
11 | Crystal Palace | 38 | 11 | 12 | 15 | 40-49 | 45 |
12 | Chelsea | 38 | 11 | 11 | 16 | 38-47 | 44 |
13 | Wolverhampton Wolves | 38 | 11 | 8 | 19 | 31-58 | 41 |
14 | West Ham | 38 | 11 | 7 | 20 | 42-55 | 40 |
15 | Bournemouth | 38 | 11 | 6 | 21 | 37-71 | 39 |
16 | Nottingham | 38 | 9 | 11 | 18 | 38-68 | 38 |
17 | Everton | 38 | 8 | 12 | 18 | 34-57 | 36 |
18 | Leicester | 38 | 9 | 7 | 22 | 51-68 | 34 |
19 | Leeds | 38 | 7 | 10 | 21 | 48-78 | 31 |
20 | Southampton | 38 | 6 | 7 | 25 | 36-73 | 25 |
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Tottenham on hankkimassa lainataiturinsa pysyvästi
- Virallista! Brentford hankki Hollannin maajoukkuevahdin
- Arsenalilla ei aikomustakaan luopua nuorukaisestaan – vaikea kausi alla
- AC Milan tavoittelee Chelsean kasvattia
- Taas loukkaantuminen – Man Unitedin hyökkääjä sivuun FA Cupin finaalista
- Huippuvalmentaja siirtymässä Englantiin? – Napoli-pomo: ”Haluaa mennä sinne”
- Independent: Graham Potter herättänyt lontoolaisseuran kiinnostuksen
- Sky: Everton kiinnostunut 40 miljoonaa euroa maksavasta hyökkääjästä
- João Félix ei jatka Chelseassa
- Marca: Real Madridin jättävä Marco Asensio siirtymässä Valioliigaan
- Marca: Real Madridin jättävä Marco Asensio siirtymässä Valioliigaan
- Independent: Graham Potter herättänyt lontoolaisseuran kiinnostuksen
- Huippuvalmentaja siirtymässä Englantiin? – Napoli-pomo: ”Haluaa mennä sinne”
- Taas loukkaantuminen – Man Unitedin hyökkääjä sivuun FA Cupin finaalista
- Sky: Everton kiinnostunut 40 miljoonaa euroa maksavasta hyökkääjästä
- João Félix ei jatka Chelseassa
- Norwich on antanut tähdelleen luvan lähteä – aiemmin perässä olivat Barcelona ja Bayern
- Times: Barcelona yrittää 100 miljoonan euron pelaajahankintaa Valioliigasta
- Virallista! Liverpool nimitti uuden urheilutoimenjohtajan
- AC Milan tavoittelee Chelsean kasvattia