Loppuhetkien omat maalit jättivät Manchester Unitedin ilman voittoa Eurooppa-liigassa – ten Hag manasi loukkaantumisia: ”Menetimme kontrollin”

Manchester United ja Sevilla päätyivät torstai-iltana 2-2 -tasapeliin Eurooppa-liigan puolivälierien avausosassa Old Traffordilla. Lue lisää täältä.
Sevilla nousi viimeisen vajaan kympin aikana tasoihin Manchester Unitedin kahden oman maalin myötä.
Manchester United koki ottelussa muutaman loukkaantumisen. Raphaël Varane ja Lisandro Martínez jättivät kentän loukkaantumisten vuoksi. Varsinkin Martínezin loukkaantuminen näytti asteen pahemmalta.
Manchester Unitedin päävalmentaja Erik ten Hag otti kantaa ottelun kulkuun vaihtojen kautta.
– Meillä oli epäonnisia hetkiä, eli loukkaantumisia. Meidän piti tehdä niiden vuoksi vaihtoja. Otimme Varanen taulla vaihtoon. Lisäksi meidän piti ottaa myös Anthony Martial vaihtoon, koska kyseessä oli hänen ensimmäinen ottelunsa loukkaantumisen jälkeen. Myös Antony ja Bruno Fernandes oli otettava vaihtoon, koska he olivat lähellä toista varoitusta.
– Meidän piti siten tehdä paljon vaihtoja ja sitten menetimme kontrollin ottelusta. Kohtasimme epäonnekkaan hetken myös, kun Lisandro Martínez loukkaantui. Pelasimme vajaalla ja päästimme kaksi maalia. Se oli huonoa tuuria, mutta meidän on elettävä sen kanssa. Tietenkin meidän on opittava tästä. Meidän on tapettava pelit, mutta nyt kaikki on vielä auki.
Otteluparin jälkimmäinen osa pelataan ensi torstaina Sevillassa. Manchester United joutuu matkustamaan Sevillaan poissaolojen kanssa.
– Bruno on pelikiellossa. Pelaako Marcus Rashford? Emme tiedä sitä vielä, mutta meillä on hyvä joukkue. Saamme hyvän avauksen kasaan vierasotteluun. Tilanne on 2-2, joten kaikki on auki ja meidän on pelattava parhaalla tasollamme. Tiedämme sen ja jos pelaamme parhaalla tasolla, olemme luottavaisia jatkopaikan suhteen.
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Kokenut Valioliiga-tuomari jää eläkkeelle
- Tottenham on hankkimassa lainataiturinsa pysyvästi
- Virallista! Brentford hankki Hollannin maajoukkuevahdin
- Arsenalilla ei aikomustakaan luopua nuorukaisestaan – vaikea kausi alla
- AC Milan tavoittelee Chelsean kasvattia
- Taas loukkaantuminen – Man Unitedin hyökkääjä sivuun FA Cupin finaalista
- Huippuvalmentaja siirtymässä Englantiin? – Napoli-pomo: ”Haluaa mennä sinne”
- Independent: Graham Potter herättänyt lontoolaisseuran kiinnostuksen
- Sky: Everton kiinnostunut 40 miljoonaa euroa maksavasta hyökkääjästä
- João Félix ei jatka Chelseassa
- Marca: Real Madridin jättävä Marco Asensio siirtymässä Valioliigaan
- Independent: Graham Potter herättänyt lontoolaisseuran kiinnostuksen
- Huippuvalmentaja siirtymässä Englantiin? – Napoli-pomo: ”Haluaa mennä sinne”
- Taas loukkaantuminen – Man Unitedin hyökkääjä sivuun FA Cupin finaalista
- Sky: Everton kiinnostunut 40 miljoonaa euroa maksavasta hyökkääjästä
- João Félix ei jatka Chelseassa
- Virallista! Brentford hankki Hollannin maajoukkuevahdin
- Norwich on antanut tähdelleen luvan lähteä – aiemmin perässä olivat Barcelona ja Bayern
- Times: Barcelona yrittää 100 miljoonan euron pelaajahankintaa Valioliigasta
- AC Milan tavoittelee Chelsean kasvattia