Liverpoolin Curtis Jones iski kahdesti – Leicester putoamassa kovaa vauhtia kohti Mestaruussarjaa
Liverpool voitti Leicesterin maanantai-iltana Valioliigassa 3-0.
Ottelun kaksi ensimmäistä maalia syntyi puolen tunnin pelin jälkeen. Curtis Jones vei Liverpoolin johtoon 33. minuutilla. Mohamed Salah alusti maalin. Samainen kaksikko iski myös kolmea minuuttia myöhemmin. Jones teki, Salah syötti.
Jones kiitti Jürgen Kloppia saamastaan vastuusta maaleillaan. Klopp on peluuttanut Jonesia avauskokoonpanossaan viimeiset viisi viikkoa.
Trent Alexander-Arnold viimeisteli loppuluvut 3-0:aan noin 20 minuuttia ennen päätösvihellystä. Salah syötti myös Alexander-Arnoldin maalin ja nappasi siten komeat kolme maalisyöttöä tililleen maanantai-iltana.
Liverpool nousi voiton myötä jälleen pisteen päähän neljäntenä olevasta Manchester Unitedista. Manchester United on pelannut ottelun Liverpoolia vähemmän.
Leicester on putoamassa kovaa vauhtia kohti Mestaruussarjaa. Leicester on sarjataulukossa 19. sijalla kahden pisteen päässä putoamisviivan paremmalla puolella olevasta Evertonista. Leicester kohtaa loppukaudella vielä Newcastlen ja West Hamin.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Puolivälieriin! Aston Villa onnistui kovassa paikassa
- Mitä trillereitä! Crystal Palace ja Nottingham dramaattisissa europeleissä
- Chelseasta kova väite – vuotaja on löydetty
- Igor Tudoria uhkaa toimintakielto
- Bruno Fernandesista pelaajayhdistyksen vuoden pelaaja? Näin Michael Carrick kommentoi
- ”Kertoo paljon hänestä” – Näin Arne Slot reagoi Mohamed Salah’n peliesitykseen
- Michail Antonio: Graham Potter savusti minut ulos West Hamista
- Eddie Howe otti kantaa Sandro Tonalin tilanteeseen
- Gary Neville: Manchester Unitedin on vahvistettava tätä pelipaikkaa kesän siirtoikkunassa
- Liverpool hirmuvireessä Mestarien liigassa – Tottenham palasi voittokantaan
- Chelseasta kova väite – vuotaja on löydetty
- Puolivälieriin! Aston Villa onnistui kovassa paikassa
- Mitä trillereitä! Crystal Palace ja Nottingham dramaattisissa europeleissä
- Igor Tudoria uhkaa toimintakielto
- ”Kertoo paljon hänestä” – Näin Arne Slot reagoi Mohamed Salah’n peliesitykseen
- Michail Antonio: Graham Potter savusti minut ulos West Hamista
- Daily Mail: Manchester United pelaa Suomessa tänä vuonna