Manchester United ja Valioliiga-tähti sopuun siirrosta

Manchester United on päässyt Chelsean keskikenttäpelaajan Mason Mountin kanssa sopuun hänen potentiaalisen siirtonsa henkilökohtaisista ehdoista, kertoo Telegraph.
Mount, 24, on kahta lainapestiä lukuun ottamatta edustanut Chelseaa yhtäjaksoisesti kuusivuotiaasta asti, mutta hänen sopimuksensa päättyy ensi kauden jälkeen, eikä hän ole tarttunut lontoolaisten jatkosopimustarjouksiin.
Myös Liverpool ja Arsenal ovat olleet Mountin perässä, mutta Telegraphin mukaan tällä hetkellä oletuksena on, että hän siirtyy Manchester Unitediin.
Chelsean ja Unitedin on vielä päästävä sopuun Mountin siirtohinnasta. Manchesterilaisten manageri Erik ten Hag on painostanut seurajohtoa sinetöimään diilin nopeasti.
Mount on yksi kahdesta toivehankinnasta, jotka ten Hag haluaa ehdottomasti tänä kesänä. Toinen on uusi keskushyökkääjä, ja Unitedin selkeä ykköskohde on Tottenhamin Harry Kane.
Lantiovammasta kärsinyt Mount on tällä kaudella saanut kritiikkiä vähäisistä tehoistaan, mutta vielä viime kaudella hän latoi komeat tilastot pöytään: 53 ottelua, 13 maalia ja 16 maaliin johtanutta syöttöä. Tällä kaudella hänelle kirjattiin 35 peliä ja niissä kolme osumaa sekä kuusi maalisyöttöä.
Lisää siirtouutisia:
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Manchester United buuattiin kentältä – näin kommentoi Erik ten Hag
- Arsenal ja Man United pettyivät Mestarien liigassa
- Wilfried Zaha onnistui Old Traffordilla – Valioliigaseurat Mestarien liigassa tasatilanteissa
- Riittääkö termi ”nolo” kuvaamaan tätä? Valioliiga julkisti Liverpoolin maalin hylkäämiseen johtaneen VAR-keskustelun
- Pep Guardiola vertasi nykyjalkapallon tilannetta pikaruokaan: ”Luuletteko että meillä on aikaa prosesseihin?”
- Pep Guardiola lähettää Rodrin avaukseen – toipilaskaksikko myös Leipzigiin
- Arsenal joutunee Pohjois-Ranskassa kuumaan paikkaan – viranomaiset ottavat Mestarien liiga -illan tosissaan
- Sky: Jadon Sancho lähtee Man Unitedista tammikuun siirtoikkunassa
- Lähde: Valioliigan kuljetuskuningas useaksi viikoksi sivuun – Englannin A-maajoukkue tarvitsee korvaajan?
- Ihmeiden aika ei ole ohi! Lontoon liepeiltä hämmentävä sopimusuutinen

- Zlatan Ibrahimovic kyseenalaistaa Erik ten Hagin pätevyyden – ”Mistä tällä valmentajalla on kokemusta?”