Tottenham on kiinnostunut Englannin maajoukkuepelaajasta

Tottenham on kiinnostunut Chelsean keskikenttäpelaajasta Conor Gallagherista, kertoo Telegraph.
Spurs kartoittaa vaihtoehtoja keskikentälleen, sillä sen luottopelaaja Pierre-Emile Højbjerg on Atlético Madridin ja monen saksalaisseuran kiikarissa. Uutisoimme viime kuussa Athleticin tietojen pohjalta, että Tottenham on valmis luopumaan Tanskan maajoukkuepelaajasta.
Chelsean uusi manageri Mauricio Pochettino pitää Gallagherista, 23, mutta lontoolaisten seurajohto saattaa olla valmis kuuntelemaan tarjouksia Englannin maajoukkuepelaajasta.
Halvalla Gallagher ei liikkuisi, sillä hän on homegrown-pelaaja, jonka sopimusta on jäljellä vielä kaksi vuotta. Telegraph arvioi, että Tottenhamin olisi maksettava hänestä noin 60 miljoonaa euroa.
Gallagher on Chelsean oma kasvatti, joka teki läpimurtonsa miesten peleissä lainapesteillään Charltonissa, Swanseassa, West Bromwichissa ja Crystal Palacessa. Viime kaudella hän pelasi Chelsean kanssa 35 Valioliiga-ottelussa, mutta aloitti niistä noin puolet vaihdossa.
Englannin A-maajoukkueessa Gallagher on esiintynyt seitsemän kertaa. Hän oli mukana myös Qatarin MM-kisoissa, muttei saanut turnauksessa peliaikaa.
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Chelsea tyrmäsi Fulhamin salamamaaleilla – Mykhaylo Mudryk onnistui viimein
- Liverpool vaatii saada kuulla VAR-keskustelun lauantain skandaaliottelusta
- Chelsean kausi on alkanut huonommikin – silloin tosin tie vei sarjatasoa alemmas
- Tottenham-Liverpool -ottelun jälkipyykki ei vielä pesty – isosta tuomiosta valitus
- Raphaël Varane uskoo Man Unitedin voivan voittaa Mestarien liigan: ”Maailman parhaiden kanssa”
- Telegraph: Valioliigatuomarit herättäneet kiinnostusta Saudi-Arabiassa
- Arsenalin maalivahtivalinta puhuttaa – Chelsea-luotsi Mauricio Pochettino ollut samanlaisessa tilanteessa: ”Se on vaarallista peliä”
- Tässä on Chelsean uusi paitasponsori – tuo seuralle yli 40 miljoonan euroa
- Chelsean puolustaja loukkaantui: ”Vaikuttaa pahalta”
- Tämän vuoksi West Ham ei tarjonnut sopimusta Jesse Lingardille
- Chelsea tyrmäsi Fulhamin salamamaaleilla – Mykhaylo Mudryk onnistui viimein
- Tottenham-Liverpool -ottelun jälkipyykki ei vielä pesty – isosta tuomiosta valitus
- Liverpool vaatii saada kuulla VAR-keskustelun lauantain skandaaliottelusta
- Huima paljastus: Tässä on syy, miksi Liverpoolin johtomaali hylättiin Tottenhamia vastaan
- Raphaël Varane uskoo Man Unitedin voivan voittaa Mestarien liigan: ”Maailman parhaiden kanssa”
- Arsenalin maalivahtivalinta puhuttaa – Chelsea-luotsi Mauricio Pochettino ollut samanlaisessa tilanteessa: ”Se on vaarallista peliä”
- Tämän vuoksi West Ham ei tarjonnut sopimusta Jesse Lingardille
- Virgil van Dijk otti kantaa puhuttaneeseen tuomarivirheeseen: ”Olen menettämässä uskoani”
- Tässä on Chelsean uusi paitasponsori – tuo seuralle yli 40 miljoonan euroa
- Chelsean kausi on alkanut huonommikin – silloin tosin tie vei sarjatasoa alemmas