GdS: Romelu Lukaku jättämässä Chelsean seuraavien päivien aikana
Romelu Lukakun siirto Chelseasta Internazionaleen on enää päivistä kiinni, kertoo La Gazzetta dello Sport.
Lehden mukaan Interin tavoite on saada Lukaku kannattajien eteen Milanoon ensi viikon alkuun mennessä. Chelsea matkustaa maanantaina Yhdysvaltoihin harjoitusleirille, eikä Lukakun ole määrä olla mukana reissulla.
Inter tekee Chelsealle 35 miljoonan euron tarjouksen ja odottaa lontoolaisseuran hyväksyvän sen.
Inter saa rahat Lukakun hankintaan André Onanan myynnistä. Onana siirtyy seuraavien päivien aikana Interistä Manchester Unitediin noin 50 miljoonalla eurolla.
Lukaku on tehnyt Chelsealle selväksi sen, ettei hän aio suinkaan palata seuraan ensi kaudeksi.
Lukakun sopimus Chelsean kanssa kestää vielä kolme vuotta. Chelsea hankki Lukakun Interistä 113 miljoonalla eurolla vajaat kaksi vuotta sitten. Lukaku viihtyi Chelseassa vain yhden kauden ajan ja ajautui tuolloin riitoihin silloisen valmentajansa Thomas Tuchelin kanssa. Viime kausi sujui lainalla Interissä.
Lukakun, 30, viime kausi Interissä oli vaikea. Syyskausi meni penkin alle loukkaantumisten vuoksi. Kevätkaudella Lukaku pysyi kunnossa ja teki lopulta 37 ottelussa yhteensä 14 maalia.
Belgialaiskärki sai kesäkuussa hyvin rahakkaan tarjouksen Saudi-Arabiasta, mutta hylkäsi sen jäädäkseen Eurooppaan.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Man Unitedin tähtipelaaja paljasti – ”Harkitsin urani lopettamista viime vuonna”
- Merkittävä muutos tulossa Englannin ratkaisupeliin – se on hyvä uutinen suomalaisille
- Virallista: Nathan Aké siirtyy Fenerbahçeen
- Tottenham tarjosi happamia sopimusuutisia
- Enzo Fernándezin agentti vahvisti – argentiinalaistähti haluaa lähteä Chelseasta
- Athletic: Manchester City kukistamassa Arsenalin siirtomarkkinoilla – hankkimassa 16-vuotiaan lupauksen
- Thomas Tuchel: Englannin pelaajat eivät koe liian suuria paineita maajoukkueessa
- Virallista: Jalkapallomaailman huonoimmin varjeltu salaisuus paljastui
- Bournemouth lähellä sopimusta entisen Real Madridin lupauksen kanssa
- Sky: Manchester City yrittää kaapata paluumuuttajan
- Merkittävä muutos tulossa Englannin ratkaisupeliin – se on hyvä uutinen suomalaisille
- Tottenham tarjosi happamia sopimusuutisia
- Virallista: Jalkapallomaailman huonoimmin varjeltu salaisuus paljastui
- Virallista: Nathan Aké siirtyy Fenerbahçeen
- Everton nappasi sarjansa parhaan pelaajan – David Moyesilla suuri vaikutus
- Enzo Fernándezin agentti vahvisti – argentiinalaistähti haluaa lähteä Chelseasta
- Sky: Manchester City yrittää kaapata paluumuuttajan
- Sandro Tonalin jälkeen Tottenhamissa odottaa seuraava jätti-investointi – siirtosumma olisi uusi ennätys
- Ipswich Town ja Aston Villa neuvottelevat Ranskan kansallissankarin siirrosta
- Bournemouth lähellä sopimusta entisen Real Madridin lupauksen kanssa