West Ham on ryhtynyt mainostamaan tarvettaan hankinnoille TransferRoom-sivustolla, kertoo Athletic.

Hammers on Valioliigan ainoa seura, joka ei ole tehnyt tänä kesänä vielä yhtään pelaajahankintaa. Sen sijaan West Ham on ollut myyvänä osapuolena kesän toistaiseksi kalleimmassa diilissä, kun Declan Rice siirtyi 116 miljoonan euron kaupassa Arsenaliin.

Tim Steidten nimitettiin West Hamin uudeksi tekniseksi johtajaksi heinäkuun alussa. Hänen ja manageri David Moyesin välillä on raportoitu olleen jännitteitä tavoiteltujen siirtokohteiden profiilista.

Moyes on ensisijaisesti kiinnostunut englantilaisten ja homegrown-pelaajien hankkimisesta. West Ham on tavoitellut tänä kesänä tuloksetta muun muassa Harry Maguirea, James Ward-Prowsea, Conor Gallagheria ja Scott McTominayta.

Kauden alku lähestyy, ja tilanne on käynyt niin epätoivoiseksi, että West Ham on ryhtynyt mainostamaan pelaajatarpeitaan TransferRoomissa. Kyseessä on verkkomarkkinapaikka, jossa sadat seurat ympäri maailman voivat ostaa, myydä ja mainostaa pelaajia. Athleticin mukaan on erittäin harvinaista, että sivustolla näkyy Valioliiga-seuroja.

West Ham ilmoittaa sivustolla etsivänsä vasenta laitapakkia, topparia, puolustavaa keskikenttäpelaajaa, keskikenttäpelaajaa, keskushyökkääjää, laituria ja kymppipaikan pelaajaa. Jokaisen hankinnan budjetiksi on ilmoitettu 20 miljoonaa puntaa (noin 23 miljoonaa euroa), mutta Hammers on valmis neuvottelemaan myös lainadiileistä.

The Athletic | Football

@TheAthleticFC
West Ham United’s increasingly desperate search for new signings has led the club to advertise for seven squad positions on the website TransferRoom.

#WHUFC | #PL

More from @dansheldonsport

Linkki twiittiin.