Virallista! Harry Kane jättää Tottenhamin jättisiirrossa
Tottenhamin kaikkien aikojen maalintekijä Harry Kane jättää seuran ja siirtyy Bayern Müncheniin. Saksan Bundesliigassa pelaava mahtiseura vahvisti siirron lauantaina aamupäivällä.
Skyn mukaan Kane allekirjoitti sopimuksensa neljältä aamuyöllä Suomen aikaa. Hän oli saapunut Saksaan perjantai-iltana ja käynyt saman tien lääkärintarkastuksessa.
Sopimus Bayernin kanssa kattaa neljä seuraavaa vuotta. Lehtitietojen mukaan Tottenham saa siirrosta yli sadan miljoonan euron suuruisen siirtomaksun, mikä on kelpo diili 30-vuotiaasta hyökkääjästä, jolla oli enää vuosi sopimusta jäljellä.
The Athleticin mukaan Kane ansaitsee Bayernissa 29 miljoonaa euroa vuodessa.
Kane on kaikkien aikojen maalintekijä sekä Tottenhamissa (280) että Englannin A-maajoukkueessa (58). Hän edusti kasvattajaseuraansa ”Spursia” yhteensä 14 vuotta aikuisten tasolla.
Kanen siirtosaaga oli osalle Valioliigan seuraajista jokakesäistä herkkua. Hänet oli linkitetty Bayernin lisäksi muun muassa Manchester Cityyn, Real Madridiin ja Manchester Unitediin. Hänen tuleva seuransa oli kuuma puheenaihe aiempina vuosina, koska hän olisi tiettävästi halunnut pois Tottenhamista jo 2021. Sanoja syötiin, ja herrasmiessopimukset olivat paperia, kun Kane yritti painostaa seurajohdon omalle linjalleen.
– Keskustelin Harryn kanssa heti ensimmäisenä päivänä, ja hän oli suoraviivainen ja rehellinen, kuten minäkin. Tuon ensimmäisen keskustelun jälkeen näytti siltä, että Harry oli päättänyt aikovansa lähteä, jos vain seurat pääsevät yhteisymmärrykseen, paljasti Tottenhamin uusi manageri Ange Postecoglou jo eilen perjantaina.
Kane ei ole voittanut urallaan vielä yhtään pokaalia tai mitalia. Saksassa todennäköisyydet siihen ovat suuret.
Ville Liimatta ja Juuso Kilpeläinen
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Manchester City suuttui – saako Arsenal etua uudesta päätöksestä?
- Manchester Cityn pitkäaikainen luottopelaaja jättää seuran
- Erling Haaland puhui tulevaisuudestaan
- Kuka valmentaa ensi kaudella Manchester Unitedia? Jamie Carragher: ”Siitä ei ole mitään epäselvyyksiä”
- Athletic: Newcastle myymässä Anthony Gordonin kesällä
- Independent: Englantilaisseura haluaa palkata Steven Gerrardin päävalmentajakseen
- Athletic: Newcastle pyrkii myymään lähes 60 miljoonan euron floppihankintansa
- Manchester United otti taas askeleen kohti Mestarien liigaa
- Liam Delap haluaa jäädä Chelseaan – tulevaisuus voi riippua valmentajavalinnasta
- Arsenalin Kai Havertzin loukkaantumisesta lisätietoja
- Manchester City suuttui – saako Arsenal etua uudesta päätöksestä?
- Athletic: Newcastle pyrkii myymään lähes 60 miljoonan euron floppihankintansa
- Manchester Cityn pitkäaikainen luottopelaaja jättää seuran
- Erling Haaland puhui tulevaisuudestaan
- Athletic: Newcastle myymässä Anthony Gordonin kesällä
- Kuka valmentaa ensi kaudella Manchester Unitedia? Jamie Carragher: ”Siitä ei ole mitään epäselvyyksiä”
- Joel Pohjanpalolta paljastus Man Cityn ja Erling Haalandin välisistä neuvotteluista
- Independent: Englantilaisseura haluaa palkata Steven Gerrardin päävalmentajakseen
- Arsenalin Kai Havertzin loukkaantumisesta lisätietoja
- Manchester United otti taas askeleen kohti Mestarien liigaa