Callum Hudson-Odoi jättää Chelsean – entinen huippulupaus lähti halvalla
Nottingham Forest on vahvistanut hankkineensa laitapelaaja Callum Hudson-Odoin Chelseasta.
Englannin A-maajoukkueessakin esiintynyt Hudson-Odoi, 22, oli nuorempana todellisessa superlupauksen maineessa, mutta hän ei onnistunut nousemaan Chelseassa odotetunlaiseen rooliin.
Kaikkiaan Hudson-Odoi pelasi Chelsean ykkösmiehistössä 126 ottelua. Viime kauden hän vietti lainalla Bayer Leverkusenissa.
Athleticin mukaan Forest maksaa Hudson-Odoista alustavasti vain 3.5 miljoonaa euroa ja mahdollisesti myöhemmin 2.3 miljoonaa euroa bonuksina. Lisäksi Chelsea saa osuuden hänen seuraavasta siirtokorvauksestaan, jos Forest päättää kaupata pelaajan eteenpäin.
Vielä pari vuotta sitten olisi ollut vaikea uskoa, että Hudson-Odoi vaihtaa seuraa muutaman miljoonan euron siirtokorvauksella. Bayern München teki aikoinaan hänestä useammankin tarjouksen, joista yksi oli yli 80 miljoonaa euroa. Osaltaan pientä siirtosummaa selittää se, että Hudson-Odoin ja Chelsean sopimusta oli enää vuosi jäljellä.
Nottingham Forestissa Hudson-Odoita odottaa tuttu valmentaja, sillä hän pelasi Steve Cooperin alaisuudessa alle 17-vuotiaiden maajoukkueessa. Laituri on solminut Forestin kanssa kolmen vuoden sopimuksen.
LUE MYÖS:
- Italialaislehti: Tottenhamin ykköstorjuja lähtökuopissa
- Sunderland on Valioliigan paras sarjanousija 20 vuoteen
- Arne Slot kertoi, miten Mohamed Salah reagoi penkitykseen
- Newcastlen maalivahti loukkaantui – poissaoloaika selvillä
- Jamie Carragher: Fulham-luotsi ansaitsee suuremman pestin
- Toimittaja: Maalivahti haluaa jättää Manchester Cityn
- Toppari iski saksipotkumaalin – Newcastle ja Tottenham tasapeliin
- Erling Haaland teki huimaa historiaa – Man City oli menettää neljän maalin johdon
- Entinen Englannin maajoukkuepelaaja pidätetty raiskauksen yrityksestä
- Liverpoolia vastaan raivonnut brassipeluri pyysi anteeksi

- Arne Slot kertoi, milloin Mohamed Salah lähtee Afrikan mestaruusturnaukseen
- Onko tässä Newcastlen uusi ykköstorjuja? Managerilta vuolaat ylisanat
- BBC: Crystal Palace joutuu odottamaan – maalitykki ei halua vielä päättää tulevaisuudestaan
- Jamie Carragher: Fulham-luotsi ansaitsee suuremman pestin
- Newcastlen maalivahti loukkaantui – poissaoloaika selvillä