Näistä syistä Jordan Henderson valitsi Saudi-Arabian – ”Raha ei ole ollut koskaan motivaatio”

Jordan Henderson on puhunut ensimmäistä kertaa siirrostaan Saudi-Arabiaan. Liverpool-kapteeni päätti 12-vuotisen ajanjaksonsa seurassa siirryttyään Al Ettifaqin riveihin.
Saudi-Arabiassa Henderson, 33, lyöttäytyi seuran päävalmentajana toimivan entisen Liverpool-toverinsa Steven Gerrardin kanssa. Kiinnostus uutta haastetta kohtaan alkoi rakentua viime kauden jälkeen.
Henderson pelkäsi, ettei hän saisi enää Liverpoolissa Jürgen Kloppin alaisuudessa haluamaansa peliaikaa.
– Muutamat asiat saivat hälytyskellot soimaan. Minulla on todella hyvä suhde Jürgenin kanssa ja hän oli hyvin rehellinen minulle. En mene yksityisessä keskustelussa yksityiskohtiin, mutta se asetti minut asemaan, jossa tiesin etten tulisi pelaamaan yhtä paljon, Henderson kertoi Athleticille antamassaan haastattelussa.
– Myös Englannin maajoukkue on minulle iso asia. EM-kisat ovat tulossa ja Al Ettifaq lähestyi minua. Liverpool ei kieltänyt sitä. Tunsin että arvoni seuran ja valmentajan silmissä oli laskenut.
– Minulla on hyvät välit sekä Kloppin että omistajien kanssa. Se mitä saavutimme 12 vuoden aikana oli uskomatonta. Samaan aikaan tämä oli kuitenkin minulle kova pala purtavaksi.
Saudi-Arabiassa Hendersonia houkutti aivan uudenlainen haaste uran ehtoopuolella. Gerrard todella halusi hänet projektiinsa.
– Haluan olla onnellinen pelatessani jalkapalloa. En halua istua penkillä ja tulla sisään viimeiseksi 10 minuutiksi. Tiesin että se vaikuttaisi mahdollisuuksiini pelata Englannin maajoukkuessa, Henderson perusteli.
– Tämä mahdollisuus Stevien kanssa oli täysin uusi haaste uudessa sarjassa ja uudessa kulttuurissa. Tämä projekti innosti meitä molempia ja olen pystynyt käyttämään kokemustani hyväksi auttaakseni muita. Ihmiset arvostavat minua ja on hienoa tuntea itsensä halutuksi.
Hendersonin on syytelty mediassa ja jalkapalloyhteisössä lähteneen Saudeihin rahan perässä. Liverpool-ikonin itsensä mukaan Gerrard ei maininnut neuvotteluissa palkkaa missään vaiheessa.
Hendersonin on kerrottu ansaitsevan Al Ettifaqissa noin 700 000 puntaa viikossa. Nämä luvut eivät pidä keskikenttäpelaajan mukaan paikkaansa.
– Kumpa se olisikin totta. Se raha on hyvä, mutta ei näissä lukemissa mitä on mediassa kerrottu, Henderson naurahti.
– Vaikeinta on, että ihmiset luulevat minun lähteneen rahan perässä. Todellisuudessa asia ei ollut näin. Ihmiset voivat uskoa mitä haluavat, mutta raha ei ole ollut elämässäni tai urallani koskaan motivaatio.
– Älkää ymmärtäkö minua väärin, sopimuksen täytyy olla taloudellisesti kohdallaan. Sinun täytyy tuntea itsesi halutuksi ja arvostetuksi. Raha on osa sitä. Se ei kuitenkaan ollut ainoa syy. Nämä mahdollisuudet tulivat ilmi, ennen kuin rahaa edes mainittiin.
Rahan lisäksi Hendersonin siirtoa vastustivat LGBTQ+-yhteisöt, joita keskikenttäpelaaja oli tukenut uransa varrella. Englannin maaajoukkuemies pyytää valinnalleen ymmärrystä.
Henderson on valmis tukemaan vähemmistöyhteisöjä jatkossakin, mutta hän ei halua loukata Saudi-Arabian kulttuuria tai uskontoa.
– En halua ihmisten olevan pahoillaan puolestani. Tämä oli vaikea päätös tehdä. Olen ollut mukana erilaisissa hankkeissa ja eri yhteisöissä. Välitän todella heistä. Se että ihmiset sanovat minun kääntäneen selkäni, satuttaa minua.
– Ymmärrän LGBTQ+-yhteisön turhautumisen ja vihan. Voin vain sanoa olevani pahoillani. Tarkoituksenani ei ollut satuttaa ketään. Minun tavoitteenani oli aina auttaa eri hankkeita ja yhteisöjä, kun he ovat pyytäneet apuani.
– Me voimme kaikki haudata päämme hiekkaamme ja kritisoida muita maita sekä kulttuureja etäältä, mutta mitään ei tule tapahtumaan. Mikään ei muutu. Uskon ihmisten tietävän minun arvoni. Uskon että jonkun nämä arvot jakavan henkilön oleskelu Saudi-Arabiassa on vain hyvä asia.
Henderson saapui Liverpooliin vuonna 2011 Sunderlandista. Hän voitti seurassa kertaalleen Valioliigan, Mestarien liigan FA Cupin ja Liigacupin.
LUE MYÖS!
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Chelsea tyrmäsi Fulhamin salamamaaleilla – Mykhaylo Mudryk onnistui viimein
- Liverpool vaatii saada kuulla VAR-keskustelun lauantain skandaaliottelusta
- Chelsean kausi on alkanut huonommikin – silloin tosin tie vei sarjatasoa alemmas
- Tottenham-Liverpool -ottelun jälkipyykki ei vielä pesty – isosta tuomiosta valitus
- Raphaël Varane uskoo Man Unitedin voivan voittaa Mestarien liigan: ”Maailman parhaiden kanssa”
- Telegraph: Valioliigatuomarit herättäneet kiinnostusta Saudi-Arabiassa
- Arsenalin maalivahtivalinta puhuttaa – Chelsea-luotsi Mauricio Pochettino ollut samanlaisessa tilanteessa: ”Se on vaarallista peliä”
- Tässä on Chelsean uusi paitasponsori – tuo seuralle yli 40 miljoonan euroa
- Chelsean puolustaja loukkaantui: ”Vaikuttaa pahalta”
- Tämän vuoksi West Ham ei tarjonnut sopimusta Jesse Lingardille
- Chelsea tyrmäsi Fulhamin salamamaaleilla – Mykhaylo Mudryk onnistui viimein
- Tottenham-Liverpool -ottelun jälkipyykki ei vielä pesty – isosta tuomiosta valitus
- Liverpool vaatii saada kuulla VAR-keskustelun lauantain skandaaliottelusta
- Huima paljastus: Tässä on syy, miksi Liverpoolin johtomaali hylättiin Tottenhamia vastaan
- Raphaël Varane uskoo Man Unitedin voivan voittaa Mestarien liigan: ”Maailman parhaiden kanssa”
- Arsenalin maalivahtivalinta puhuttaa – Chelsea-luotsi Mauricio Pochettino ollut samanlaisessa tilanteessa: ”Se on vaarallista peliä”
- Tämän vuoksi West Ham ei tarjonnut sopimusta Jesse Lingardille
- Virgil van Dijk otti kantaa puhuttaneeseen tuomarivirheeseen: ”Olen menettämässä uskoani”
- Tässä on Chelsean uusi paitasponsori – tuo seuralle yli 40 miljoonan euroa
- Chelsean kausi on alkanut huonommikin – silloin tosin tie vei sarjatasoa alemmas