Brentfordin Thomas Frank odottaa Valioliigan tuomaripomolta anteeksipyyntöä: ”Erityisen turhauttavaa”

Brentfordin päävalmentaja Thomas Frank uskoo, että Valioliigan erotuomarien kattojärjestön johtaja Howard Webb pyytää seuralta anteeksi pilkkua, josta Newcastle iski ottelun ainoan maalin lauantaina.
Newcastle otti kotikentällään 1-0-voiton Brentfordista Callum Wilsonin rangaistuspotkuosumalla, joka syntyi reilun tunnin kohdalla.
Pallo vietiin pilkulle Brentfordin maalivahdin Mark Flekkenin kaadettua Anthony Gordonin. Erotuomari Craig Pawson kävi tilanteesta pikaisen keskustelun avustavan tuomarin kanssa ennen kuin pallo vietiin 11 metriin.
Frankin mielestä tuomareiden vihellykset eivät ole linjassa toistensa kanssa. Hän viittasi ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessaan Brentfordin ja Tottenhamin väliseen peliin, jossa hänen joukkueensa jäi vastaavanlaisesta tilanteesta ilman pilkkua.
– Vaatii luonnetta tulla tänne pelaamaan ja tuomaroimaan. Pelasimme todella tasaisen ottelun, joka olisi voinut päättyä meidän voittoomme. Siksi on erityisen turhauttavaa, että pelin ratkaisi kentällä tehty päätös, johon me emme voineet vaikuttaa mitenkään, sanoi Frank Athleticin mukaan.
– Valitan näistä asioista niin harvoin, koska hekin (tuomarit) ovat ihmisiä ja me kaikki teemme virheitä. Sitä tapahtuu, mutta se on erityisen turhauttavaa, kun häviämme sen takia.
– Meille sanottiin neljä viikkoa sitten, kun Tottenhamin maalivahti kaatoi Kevin Schaden, että se ei ole rike, koska hän (maalivahti) veti jalkansa takaisin, joten siitä ei voi tulla pilkkua. Mark veti jalkansa takaisin, joten sen ei pitäisi olla pilkku.
– Mielestäni Gordon jätti fiksusti jalkansa roikkumaan [hakeakseen kontaktin]. Erotuomari ei antanut pilkkua, vaan avustava, joten hänen on oltava ihan sataprosenttisen varma, jos hän haluaa ratkaista kahden tasaisen joukkueen ottelun, joka oli fantastinen peli ja taistelu.
– Se tarkoittaa sitä, että VAR ei voi tehdä mitään, koska se ei ollut selkeä ja ilmeinen virhe. Olen aika varma, että Howard Webb tulee sanomaan: ”Anteeksi, me teimme virheen”.
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Arsenal ja Man United pettyivät Mestarien liigassa
- Wilfried Zaha onnistui Old Traffordilla – Valioliigaseurat Mestarien liigassa tasatilanteissa
- Riittääkö termi ”nolo” kuvaamaan tätä? Valioliiga julkisti Liverpoolin maalin hylkäämiseen johtaneen VAR-keskustelun
- Pep Guardiola vertasi nykyjalkapallon tilannetta pikaruokaan: ”Luuletteko että meillä on aikaa prosesseihin?”
- Pep Guardiola lähettää Rodrin avaukseen – toipilaskaksikko myös Leipzigiin
- Arsenal joutunee Pohjois-Ranskassa kuumaan paikkaan – viranomaiset ottavat Mestarien liiga -illan tosissaan
- Sky: Jadon Sancho lähtee Man Unitedista tammikuun siirtoikkunassa
- Lähde: Valioliigan kuljetuskuningas useaksi viikoksi sivuun – Englannin A-maajoukkue tarvitsee korvaajan?
- Ihmeiden aika ei ole ohi! Lontoon liepeiltä hämmentävä sopimusuutinen
- Manchester Unitedissa epäonnistunut Wilfried Zaha ei pelkää paluuta Old Traffordille – ”En halunnut urani kuolevan”
- Riittääkö termi ”nolo” kuvaamaan tätä? Valioliiga julkisti Liverpoolin maalin hylkäämiseen johtaneen VAR-keskustelun
- Arsenal ja Man United pettyivät Mestarien liigassa
- Pep Guardiola vertasi nykyjalkapallon tilannetta pikaruokaan: ”Luuletteko että meillä on aikaa prosesseihin?”
- Sky: Jadon Sancho lähtee Man Unitedista tammikuun siirtoikkunassa
- Zlatan Ibrahimovic kyseenalaistaa Erik ten Hagin pätevyyden – ”Mistä tällä valmentajalla on kokemusta?”