Wolverhamptonista kauden kynnyksellä eronnut Julen Lopetegui: ”Asiat muuttuivat enemmän kuin olisin odottanut”

Julen Lopetegui erosi Wolverhamptonin päävalmentajan paikalta vain muutama päivä ennen Valioliigan käynnistymistä.
Wolverhampton ei kyennyt vahvistamaan joukkuettaan kesällä talousongelmien vuoksi. Wolverhampton oli lisäksi menettänyt useita avainpelaajiaan, joten lähtökohdat kauteen olivat surkeat. Lopetegui pettyi seuran toimintaan sen verran pahasti, että hän päätti jättää Wolverhamptonin juuri ennen kauden alkua.
Athletic haastatteli edelleen Englannissa asuvaa Lopeteguita, joka kertoi muun muassa siitä, millaista oli poistua Wolverhamptonista. Lopetegui valmensi seuraa vajaan vuoden ajan.
– Se ei ollut helppoa minulle. Se oli sääli. Muistan, miten me ja monet työntekijät itkimme. Se sitoutuneisuus ja työolosuhteet, jotka loimme sinne lyhyessä ajassa eivät olleet normaaleja. Se oli niin erityistä.
Athletic tiedusteli Lopeteguilta, uskoiko hän Wolverhamptonin kykenevän kehittymään muun muassa Brightonin kaltaiseksi seuraksi silloin, kun luotsi hyväksyi sopimustarjouksen.
– Kyllä. Sitten joku muuttui. Ja sitten kun asiat muuttuivat – enemmän kuin olisin odottanut – oli aika tehdä päätöksiä tulevaisuuden suhteen.
Lopetegui on valmis palaamaan valmentamisen pariin.
– Minulle tärkeää on uskoa projektiin. Joskus projekti on sellainen, että taistelet sarjapaikasta, kuten me taistelimme viime kaudella. Joskus taistelet europaikasta tai pokaalista. Se riippuu seurasta. Olen valmentanut erilaisissa projekteissa. Olen taistellut liigamestaruuksista, valmentanut Espanjan A-maajoukkuetta ja vienyt Sevillan ensimmäistä kertaa koskaan kolmesti peräkkäin La Ligan neljän kärkeen.
Wolverhampton on parhaillaan 16. sijalla Valioliigassa. Kuudesta ottelusta tuloksena on neljä pistettä.
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n* palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 500:aan eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
*= 0%:n palkkiokulut koskevat vain osakkeita. Tämänhetkinen hinnanerosopimusprosentti on 76.
Aloita sijoittaminen tästä!- Roy Hodgson pyysi anteeksi kannattajilta – ”Olen heille velkaa”
- Mikel Arteta ei aio muuttaa käytöstään rangaistuksestaan huolimatta – ”En tiedä kuinka pystyisin lopettamaan”
- Wolverhampton hyllytti pelaajansa tammikuun loppuun saakka – ”Hän on pyytänyt anteeksi”
- Ansu Fatin loukkaantumisesta lisätietoa – Brightonin lainataituri sivussa pitkään
- Manchester Unitedin kapteeni on kellottanut koko Euroopan suurimmat peliminuutit
- Erik ten Hag kommentoi Marcus Rashfordin penkitystä
- Pep Guardiola ei näe Man Cityn pelaajalle käyttöä: ”Olen niin pahoillani”
- Manchester United rohmusi palkintopöydän tyhjäksi
- Espanjalaisluotsi hylkäsi valtavan tarjouksen jäädäkseen Englantiin odottamaan uutta pestiä
- Näin Jürgen Klopp kommentoi loukkaantuneen Liverpoolin avainpelaajan paikkaamista
- Independent: Manchester United asetti kolme kallispalkkaista pelaajaa myyntiin
- Tottenhamille taas lunta lupaan! Tappio paikallisottelussa
- Jürgen Klopp vahvisti seuraavan Liverpool-tähden loukkaantumisen
- Tottenhamin ex-kapteeni istuu syrjässä ilman yhtäkään peliminuuttia – näin kommentoi Ange Postecoglou
- Valioliiga-seura eristi johtopelaajiaan edustusjoukkueesta
- Avainpelaajan poissaolo yhdistää Manchester Cityn neljää edellistä tappiota
- Fantasy Premier League: Peliviikko 16 – loukkaantumisia ja keltaisia lippuja
- Teemu Pukki kertoo dokumentissa, missä Norwichin kotiottelussa oli paras tunnelma: ”Ei me pelaajatkaan uskottu ennen peliä, että voitaisiin voittaa”
- Pep Guardiola väittää Aston Villan taistelevan Valioliigan mestaruudesta – näin Unai Emery vastasi
- Valioliigan nopein pelaaja opiskeli Usain Boltia parantaakseen erikoiskykyään – ”Silloin juokset nopeammin”