Tottenhamin ja Liverpoolin huippuottelusta ei draamaa puuttunut – kyseenalaisesti hylätty maali, kaksi punaista ja lisäajan ratkaisu
Tottenham ja Liverpool iskivät yhteen lauantaina Lontoossa. Tottenham voitti ottelun värikkäiden vaiheiden jälkeen 2-1.
Ottelun avausjaksoa on helppo kuvailla vauhdikkaaksi. Liverpoolin Curtis Jones sai 26. minuutilla suoran punaisen kortin. Jonesin jalka nousi kaksinkamppailutilanteessa Yves Bissouman sääreen.
Hetkeä myöhemmin Liverpoolin Luis Díaz onnistui maalinteossa, mutta osuma hylättiin paitsion vuoksi. Tilanne herätti paljon puhetta, sillä hidastusten perusteella Díaz ei näyttänyt olevan paitsiossa.
Tottenham meni johtoon 36. minuutilla. Richarlison pelasi pallon maalin edustalle ja Heung-min Son viimeisteli pelivälineen varmasti alakulmaan. 1-0. Tottenhamin ilo ei kestänyt kauaa. Cody Gakpo laukoi Liverpoolin tasoihin juuri ennen taukovihellystä.
Liverpool joutui kahden miehen vajaalle noin 25 minuuttia ennen päätösvihellystä. Diogo Jota otti kaksi keltaista korttia muutaman minuutin sisään ja pääsi ajoissa pukusuojiin.
Tottenham hallitsi kahden miehen ylivoimallaan selvästi pelitapahtumia ja yritti vimmatusti tehdä voittomaalin. Liverpool taisteli hienosti vajaamiehisenä ja oli jo napata pisteen mukaan, mutta toisin kävi. Voittomaali syntyi lopulta lisäajan viimeisellä minuutilla, kun Liverpoolin Joël Matip ohjasi laidalta tulleen keskityksen omaan maaliin.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Puolivälieriin! Aston Villa onnistui kovassa paikassa
- Mitä trillereitä! Crystal Palace ja Nottingham dramaattisissa europeleissä
- Chelseasta kova väite – vuotaja on löydetty
- Igor Tudoria uhkaa toimintakielto
- Bruno Fernandesista pelaajayhdistyksen vuoden pelaaja? Näin Michael Carrick kommentoi
- ”Kertoo paljon hänestä” – Näin Arne Slot reagoi Mohamed Salah’n peliesitykseen
- Michail Antonio: Graham Potter savusti minut ulos West Hamista
- Eddie Howe otti kantaa Sandro Tonalin tilanteeseen
- Gary Neville: Manchester Unitedin on vahvistettava tätä pelipaikkaa kesän siirtoikkunassa
- Liverpool hirmuvireessä Mestarien liigassa – Tottenham palasi voittokantaan
- Chelseasta kova väite – vuotaja on löydetty
- Puolivälieriin! Aston Villa onnistui kovassa paikassa
- Mitä trillereitä! Crystal Palace ja Nottingham dramaattisissa europeleissä
- ”Kertoo paljon hänestä” – Näin Arne Slot reagoi Mohamed Salah’n peliesitykseen
- Igor Tudoria uhkaa toimintakielto
- Michail Antonio: Graham Potter savusti minut ulos West Hamista
- Bruno Fernandesista pelaajayhdistyksen vuoden pelaaja? Näin Michael Carrick kommentoi
- Gary Neville: Manchester Unitedin on vahvistettava tätä pelipaikkaa kesän siirtoikkunassa
- Eddie Howe otti kantaa Sandro Tonalin tilanteeseen
- Näin Arne Slot vastasi Liverpool-kannattajien buuauksiin