Chelsealta hieno ele Valioliigan kohupäätöksestä suuttuneille faneilleen

Chelsea on luvannut järjestää ilmaisen kuljetuksen kaikille kannattajilleen, jotka ostavat lipun jouluaattona pelattavaan vierasotteluun Wolverhamptonia vastaan.
Valioliiga on saanut runsaasti kritiikkiä kummankin seuran kannattajilta ilmoitettuaan, että Wolves ja Chelsea kohtaavat sarjan ensimmäisessä jouluaattopelissä sitten vuoden 1995.
Lehtitietojen mukaan ottelusiirto johtui ”vaatimusten täyttämisestä” lähetystoiminnan harjoittajien kanssa.
Guardian kertoo, että jokaisen 20 liigaseuran kannattajajärjestöt ovat vaatineet Valioliigaa siirtämään pelin pois jouluaatosta.
Chelsean kannattajärjestö (CST) korosti tiedotteessaan muiden ongelmien lisäksi erityisesti sitä, että vierasfanien on vaikea päästä otteluun paikalle. Jouluaatto on tänä vuonna sunnuntaina, mikä hankaloitti tilannetta entisestään.
Maanantana Chelsea ilmoitti kuitenkin auttavansa peliin matkaavia kannattajiaan tarjoamalle heille ilmaisen kyydin peliin ja takaisin. Chelsealle on varattu otteluun noin 3 000 lippua.
– Seura on tietoinen siitä, että kuljetusvaihtoehdot ovat tavallista rajoitetumpia sinä päivänä, koska se on sunnuntai ja myös jouluaatto. Tunnustamme otteluissa käyvien kannattajiemme sitoutumisen ja arvostamme heidän vankkumatonta uskollisuuttaan joukkueen seuraamisessa, niin kotona kuin vieraissa, kommentoi Chelsea tiedotteessaan.
– Bussit ovat käytettävissä kuljettamaan kannattajia otteluun ja takaisin ilmaiseksi, ja ne voi varata, kun otteluliput tulevat myyntiin.
Kauden alussa Chelsea sai kritiikkiä kannattajiltaan, kun se ilmoitti poistavansa 10 punnan suuruisen bussiavustuksen kotimaan vieraspeleihin matkustamiseen. Chelsea perusteli päätöstään sillä, että avun tarjoaminen ei ollut ”taloudellisesti kestävää”. CST huomautti tuolloin omassa tiedotteessaan, että Chelsea on rikkonut tänä vuonna kahdesti siirtoennätyksensä yli sadan miljoonan euron hankinnoilla, ja bussiavustuksen huhuttu vuosibudjetti oli vajaat 290 000 euroa.
LUE MYÖS:
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Tottenham täräyttämässä 70 miljoonan euron hankinnan
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Lehti: Arsenalin neuvottelut Viktor Gyökeresistä pysähdyksissä – tästä kiikastaa
- Virallista: Arsenal kaappasi toiselta Valioliiga-seuralta kapteenin
- Virallista: Wolverhampton piti lupauksensa – kahdellakin tapaa
- Virallista: Manchester Unitedille nuori ranskalaisvahvistus – päässyt pari kertaa penkille aikuisissa
- Manchester United ottaa konkreettisen askeleen kohti nykyaikaa
- Sunderlandilta 19 miljoonan euron hankinta

- Manchester City asetti keskikenttäpelaajalleen hintalapun – kiinnostusta huippusarjoissa
- Sunderlandilta 19 miljoonan euron hankinta
- Virallista: Wolverhampton piti lupauksensa – kahdellakin tapaa
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Chelsean jättihankinta lunasti unelmaesityksellä hinnastaan yli kolmanneksen takaisin