Arsenalin ex-kapteenilta täysi tuki jättihankinnalle: ”Kriitikot syövät sanansa”
Arsenalin ex-kapteeni Granit Xhaka toivoo, että hyökkääjä Kai Havertz laittaa epäilijänsä ”syömään sanansa”.
Havertz, 24, siirtyi Arsenaliin viime kesänä Chelseasta 75 miljoonan euron kaupassa, mutta hän sai ensimmäisinä viikkoinaan kovaa kritiikkiä esityksistään.
Viime aikoina saksalaistaituri on kuitenkin esiintynyt edukseen ja onnistunut neljästi maalinteossa seitsemään edelliseen peliinsä.
Kesällä Bayer Leverkuseniin siirtynyt Xhaka, 31, tietää, millaista on olla Arsenalin kannattajien hampaissa.
Sveitsin maajoukkuepelaaja oli lähteä seurasta jo muutama vuosi sitten, kun hän ajautui fanien epäsuosioon. Xhaka menetti Arsenalin kapteeninnauhan syksyllä 2019, kun hän vaihtoon astellessaan kiroili yleisön suuntaan ja kehotti sarkastisesti heitä pitämään enemmän ääntä. Katsojat säestivät Xhakan marssia pukukoppiin buuaksin ja vihellyksin.
Xhakan odotettiin lähtevän Arsenalista, mutta manageri Mikel Arteta käänsi hänen päänsä. Myöhemmin Xhaka nousi takaisin Tykkimiesten kapteenistoon ja hänestä tuli kannattajien suuri suosikki.
– Tiedän, millaista se on Kaille, kun ulkopuoliset ovat hieman hermostuneita ja kannattajat tulevat levottomiksi. Hänen täytyy vain pysyä rauhallisena, kommentoi Xhaka Athleticille.
– Hän kehittyy koko ajan ja hänen itseluottamuksensa on nyt palaamassa. Kaikki tietävät hänen potentiaalinsa, mutta seuran, valmentajan ja joukkuekavereiden luottamus on kaikki kaikessa. Sitä tukea tarvitaan aina.
– Arsenalin kannattajia voi joutua suostuttelemaan hieman, jotta he muuttaisivat mielensä. Mutta lopulta voitin heidät puolelleni. Toivon Kain puolesta, että hän tekee samoin ja että kriitikot syövät sanansa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Hämmentävä ottelu Valioliigassa – tuomari katosi kesken pelin, Aston Villalle täysi katastrofi
- Mestaruussarjan seura solmi ennätyskaupat – riidoissa ollut hyökkääjä lähtee isolla summalla
- Crystal Palacelle tuttu vastustaja pudotuspeleihin – aiemmin kävi kohtalokkaasti
- Eurooppa-liigan neljännesvälieräparit arvottu – tässä Aston Villan ja Nottingham Forestin vastustajat
- Mestarien liigan neljännesvälieräparit arvottu
- Fantasy Premier League: GW 28 – katso parhaat puolustajat peliviikkoon 31 asti
- West Hamilla vain yksi tavoite loppukaudella: ”Suurin motivaatiomme”
- Lähde: Liverpool-pelaaja pettynyt rooliinsa – harkitsee lainasiirtoa muihin maisemiin
- Sport: Chelsea-hyökkääjän siirtopyyntöväitteet eivät pidä paikkaansa
- Toimittaja: Jesse Lingard löysi uuden seuran
- Valioliigassa pamahti iso päävalmentajasopimus
- Lähde: Liverpool-pelaaja pettynyt rooliinsa – harkitsee lainasiirtoa muihin maisemiin
- Mestarien liigan neljännesvälieräparit arvottu
- Toimittaja: Jesse Lingard löysi uuden seuran
- Jamie Carragher kehui vuolaasti Manchester Unitedin pelaajaa: ”Yksi koko Valioliiga-kauden parhaimmista hankinnoista”
- Victor Osimhen haluaa välttää Liverpoolin Mestarien liigassa: ”Jos totta puhutaan…”
- Igor Tudor ei mainitse yhtä sanaa Tottenham-pelaajille: ”En siksi, että se olisi jotain liian pelottavaa…”
- Sport: Chelsea-hyökkääjän siirtopyyntöväitteet eivät pidä paikkaansa
- West Hamilla vain yksi tavoite loppukaudella: ”Suurin motivaatiomme”
- Senne Lammens otti kantaa Valioliigan pelilliseen trendiin: ”Tiettyä rajaa ei voi ylittää…”
