Erling Haaland latoi viisi maalia Lutonin verkkoon FA Cupissa
Manchester City eteni tiistaina FA Cupin puolivälieriin. Manchester City voitti yksiosaisessa neljännesvälieräottelussa Luton Townin peräti 6-2.
Erling Haaland oli joukkueensa suurin sankari. Maalitykki iski jopa viisi maalia Lutonin verkkoon. Myös Mateo Kovačić onnistui maalinteossa.
Haaland vei Manchester Cityn johtoon jo kolmannella minuutilla. Kevin De Bruyne pelasi pallon maalin eteen juosseelle Haalandille, eikä norjalaiskärki erehtynyt. 1-0.
Toinen maali syntyi varttia myöhemmin, ja oli saman kaksikon käsialaa. De Bruyne syötti pallon pystyyn juosseelle Haalandille. Haaland laukoi pelivälineen Tim Krulin jalkojen välistä maaliin. 2-0.
Haaland viimeisteli hattutemppunsa ennen taukoa. De Bruyne syötti myös kolmannen maalin. Toisen jakson alussa syntyi loput kaksi maalia.
FA Cupin neljännesvälierät jatkuvat keskiviikkona. Glen Kamaran Leeds haastaa vieraskentällä Chelsean. Liverpool isännöi Southamptonia Anfieldilla. Manchester United sen sijaan ottaa mittaa Nottingham Forestista. Brighton vierailee Wolverhamptonin isännöitävänä. Viaplay näyttää ottelut.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Michail Antonio: Graham Potter savusti minut ulos West Hamista
- Eddie Howe otti kantaa Sandro Tonalin tilanteeseen
- Gary Neville: Manchester Unitedin on vahvistettava tätä pelipaikkaa kesän siirtoikkunassa
- Liverpool hirmuvireessä Mestarien liigassa – Tottenham palasi voittokantaan
- Hirvittävä kylvetys! Newcastle murskatappiolla ulos Mestarien liigasta
- Daily Mail: Manchester United pelaa Suomessa tänä vuonna
- Chelsea-tähti otti kantaa siirtohuhuihin
- Pep Guardiola vastasi kysymykseen tulevaisuudestaan
- Näin Arne Slot vastasi Liverpool-kannattajien buuauksiin
- Pep Guardiola ohitti Sir Alex Fergusonin Mestarien liigassa
- Liverpool hirmuvireessä Mestarien liigassa – Tottenham palasi voittokantaan
- Näin Arne Slot vastasi Liverpool-kannattajien buuauksiin
- Hirvittävä kylvetys! Newcastle murskatappiolla ulos Mestarien liigasta
- Daily Mail: Manchester United pelaa Suomessa tänä vuonna
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Chelsea-tähti otti kantaa siirtohuhuihin
- Pep Guardiola vastasi kysymykseen tulevaisuudestaan
- Arsenal-legendalta ennennäkemätön temppu valmentajana
- Chelsea on ihmeissään – kuka vuotaa tietoja?
- Tottenhamin tähdeltä raju purkautuminen: ”Täyttä puppua”