Tottenhamin hyökkääjä Richarlison sanoo, että terapia pelasti hänen elämänsä.

Brasilian maajoukkue julkisti maanantaina uuden päävalmentajansa Dorival Júniorin taustajoukot, joihin kuuluu myös psykologi. Richarlison, 26, otti uutisen todella mielissään vastaan.

Tottenhamin brassihyökkkääjä avautui viime vuonna vaikeuksistaan kentällä ja sen ulkopuolella. Richarlisonin mukaan hänen lähipiiriinsä oli tunkeutunut epäluotettavia ihmisiä, minkä lisäksi hän kärsi harmillisista loukkaantumisista, jotka vaikuttivat hänen suorituksiinsa.

– On erittäin tärkeää, että maajoukkueella on psykologi auttamassa pelaajia. Vain me tiedämme, millaisista paineista kärsimme, ei vain kentällä vaan myös sen ulkopuolella, kommentoi Richarlison ESPN:n mukaan.

– Tiedämme ennakkoluulot, joita esiintyy, kun joku sanoo etsivänsä apua – minulla itselläni oli niitä, mutta nyt niitä ei enää ole.

– Maajoukkuepelaajana, jolla on aktiivinen ääni, kehotan ihmisiä hakemaan apua, koska se pelasti elämäni. Olin jo pohjalla.

Sky Sports News

@SkySportsNews
Richarlison speaks about how a psychologist is helping him with his mental health and asks players to open up to having a therapist 🇧🇷

Linkki twiittiin.

LUE MYÖS!