West Ham joutui Euroopan kohutuimman joukkueen pyöritykseen – ”Meidän on tunnustettava, mitä vastaan pelaamme”

West Hamin manageri David Moyes sanoo, että hänen joukkueellaan on ”puolikas mahdollisuus” päästä jatkoon Eurooppa-liigan puolivälieristä.
Hammers hävisi torstaina ensimmäisen osaottelun Bayer Leverkusenin vieraana 0-2.
Lontoolaiset olivat ottelussa täysin puolustuskannalla ja suojelivat maaliaan pitkään hyvin, mutta Bundesliigan kärkijoukkue iski viimeisen vartin aikana kahdesti.
Leverkusen ei ole hävinnyt tällä kaudella yhtään peliä missään kilpailussa, ja sillä on viikonloppuna mahdollisuus varmistaa Bundesliigan mestaruus.
– Teimme hienoa työtä, mutta pelasimme Mestarien liiga -tason joukkuetta vastaan, emmekä ole aivan sillä tasolla, sanoi Moyes TNT Sportsille.
– Olemme yhä mukana otteluparissa ja meillä on puolikas mahdollisuus toisessa osassa. Se vaatii ison esityksen, koska he ovat todella hyvä joukkue. Ikinä ei tiedä, mitä tapahtuu. Koitetaan saada yksi maali ja katsotaan sitten, saammeko toisen.
– Leverkusen pelaa ensi kaudella Mestarien liigassa. Meidän on tunnustettava, mitä vastaan pelaamme. Meidän on pelattava poikkeuksellisen hyvin saadaksemme haluamamme tuloksen.
West Hamille kirjattiin avausosassa vain yksi maalintekoyritys koko ottelussa. Toinen osa pelataan ensi viikon torstaina Lontoossa. Otteluparin voittaja kohtaa välierissä AC Milanin tai AS Roman. Viaplay näyttää ottelut.
LUE MYÖS!
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Historiaa tehnyt Crystal Palace sai kuulla tylyn päätöksen
- Kroatian maajoukkuepelaaja Crystal Palaceen
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen
- Athletic: Jordan Henderson palaa Valioliigaan
- Virallista: Tottenham nappasi paikalliskilpailijan tähden jättikaupassa
- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Tottenham täräyttämässä 70 miljoonan euron hankinnan
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Lehti: Arsenalin neuvottelut Viktor Gyökeresistä pysähdyksissä – tästä kiikastaa
- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Athletic: Jordan Henderson palaa Valioliigaan
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen
- Historiaa tehnyt Crystal Palace sai kuulla tylyn päätöksen
- Kroatian maajoukkuepelaaja Crystal Palaceen
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Virallista: Tottenham nappasi paikalliskilpailijan tähden jättikaupassa
- Tottenham täräyttämässä 70 miljoonan euron hankinnan
- Manchester United ottaa konkreettisen askeleen kohti nykyaikaa
- Lehti: Arsenalin neuvottelut Viktor Gyökeresistä pysähdyksissä – tästä kiikastaa