Manchester United eteni sunnuntaina FA Cupin finaaliin. 

Manchester United voitti välierissä Coventryn lopulta rangaistuspotkukilpailussa. Manchester United johti ottelua jo 3-0, mutta Mestaruussarjassa pelaava Coventry nousi toisella jaksolla kolmen maalin takaa tasoihin.

Manchester Unitedin ykkösmaalivahti André Onana otti kantaa sunnuntaiseen otteluun. Onana kertoi provosoineensa Coventryn pelaajia rangaistuspotkukilpailun aikana.

– Ennen rangaistuspotkukilpailua tiesin, että keltainen korttini oli peruttu. Olin tietoinen säännöistä. Minun oli provosoitava vastustajia ja tehtävä joitain temppuja, joten olen tyytyväinen.

Onana tiedostaa joutuvansa kantamaan vastuuta Coventry-ottelun toisen jakson tapahtumista.

– Minun, Bruno Fernandesin ja Harry Maguiren kaltaisilla suurilla pelaajilla on tietenkin suuri vastuu. Kaikki oli kontrollissamme, mutta annoimme heille kolme maalia. Se on meidän vastuulla.

Kaikista tärkeintä oli voittaa. Tilanne oli vaikea, koska ottelu oli kontrollissamme, mutta teimme henkilökohtaisia virheitä antaessamme pallon vastustajalle. Opimme niistä virheistä ja meidän on tehtävä kovasti töitä, Onana vakuutti.

Manchester Unitedin ja Manchester Cityn välinen FA Cupin finaali pelataan 25.5.

LUE MYÖS