Gary Neville paljasti olleensa ehdolla Englannin A-maajoukkueen päävalmentajaksi
Gary Neville on työskennellyt jo vuosien ajan Sky Sportsin jalkapalloasiantuntijana.
Neville, 49, lopetti pelaajauransa vuonna 2011. Vain muutamaa kuukautta myöhemmin Neville aloitti työt televisiossa.
Koko pelaajauransa Manchester Unitedia edustanut Neville työskenteli Valencian päävalmentajana muutaman kuukauden ajan. Pesti päättyi potkuihin keväällä 2016. Neville on sittemmin kertonut pitäneensä Valencia-pestiä merkittävänä virheenä, eikä häntä ole sittemmin nähty valmentajana.
Neville paljasti Stick to Footballin haastattelussa olleensa ehdolla Englannin A-maajoukkueen päävalmentajaksi.
– En ole koskaan sanonut tätä julkisesti, mutta muistan saaneeni Valencia-pestin joulukuussa 2015. Dan Ashworth (FA:n silloinen urheilujohtaja) soitti minulle ja sanoi sen olevan täydellinen pesti minulle, jotta olen valmis seuraavaan haasteeseen, kun Roy Hodgson jättää Englannin maajoukkueen. He halusivat minut Hodgsonin korvaajaksi, Neville muisteli.
Neville on sittemmin saanut muutamia tarjouksia, mutta on kieltäytynyt niistä.
– Middlesbrough on pyytänyt minua haastatteluun. Newcastle ja Derby halusivat neuvotella kanssani. Kieltäydyin jokaisella kerralla, koska se ei ollut sitä, mitä halusin tehdä, Neville viittasi valmentamiseen.
LUE MYÖS
Leijonille MM-kultaa 50.00 jättikertoimella!!
- Päättyykö Leijonakuninkaan viimeinen matka torijuhliin?
- Pelaa Suomen MM-kultaa hurjalla 50.00 jättikertoimella
- Tarjous voimassa 22.5. asti, toimi siis nopeasti!
- Legendaarinen Fabio Capello kritisoi Roberto De Zerbiä: ”Mitä hän on voittanut urallaan?”
- Glen Kamaran Leeds on enää voiton päässä Valioliigasta
- Man City joutuu kauden ratkaisupeleihin ilman ykkösvahtiaan
- Gary Neville: Tästä syystä Manchester Unitedin pitäisi luottaa Erik ten Hagiin
- Mikel Arteta uskoo edelleen Valioliigan mestaruuteen: ”Jalkapallo on opettanut minulle sen”
- Graeme Souness latasi suorat sanat Manchester Unitedin pelaajista: ”En voisi nousta sängystäni, jos minua syytettäisiin tuollaisesta”
- Manchester Unitedin huippulupaukset ratkaisijoina – Chelsea nousi kuudenneksi
- Valioliiga-seurat äänestävät VAR:n poistamisesta ensi kuussa
- Chelsea saa bonusmaksun Real Madridin finaalipaikasta – kiitos Eden Hazardin
- Arsenal on kiinnostunut Bundesliigan hyökkääjälupauksesta
- Glen Kamaran Leeds on enää voiton päässä Valioliigasta
- Man City joutuu kauden ratkaisupeleihin ilman ykkösvahtiaan
- Graeme Souness latasi suorat sanat Manchester Unitedin pelaajista: ”En voisi nousta sängystäni, jos minua syytettäisiin tuollaisesta”
- Gary Neville: Tästä syystä Manchester Unitedin pitäisi luottaa Erik ten Hagiin
- Chelsea saa bonusmaksun Real Madridin finaalipaikasta – kiitos Eden Hazardin
- Mikel Arteta uskoo edelleen Valioliigan mestaruuteen: ”Jalkapallo on opettanut minulle sen”
- Valioliiga-seurat äänestävät VAR:n poistamisesta ensi kuussa
- Liverpoolin apuvalmentaja sai uuden pestin huippuseurasta
- Manchester Unitedin huippulupaukset ratkaisijoina – Chelsea nousi kuudenneksi
- Independent: Bayern München haluaa Bruno Fernandesin – Manchester United ei poissulje siirtoa