Pep Guardiola otti vastuun Man Cityn finaalitappiosta: ”Minä en ollut hyvä”

Manchester Cityn manageri Pep Guardiola on ottanut vastuun joukkueensa tappiosta FA Cupin loppuottelussa Manchester Unitedia vastaan.
City lähti lauantain finaaliin suurena suosikkina, mutta United nappasi pokaalin 2-1-voitolla.
– Emme olleet oikeissa tilanteissa satuttaaksemme heitä. Minun virheeni. Minun pelisuunnitelmani ei ollut hyvä. Taktisesti se ei ollut hyvä. Minä en ollut hyvä tänään, kommentoi Guardiola ESPN:n mukaan.
City teki tuntiin mennessä kolme vaihtoa, mutta se ei saanut kirittyä Unitedin johtoa kiinni. Jérémy Dokun kavennus syntyi 87. minuutilla.
– Peli suunnitellaan eri asemia varten, mutta se ei toiminut. Senkin (vaihtojen) jälkeen pääsimme kaksi tai kolme kertaa hyökkäyskolmannekselle, emmekä tehneet mitään keskityksistämme.
– He tekivät yhden maalin yhdestä vedosta ja sitten Kobbie Mainoon maalin, eivät muuta. Me hallitsemme aina pelejä Unitedia vastaan, ja loimme paikkoja toisella jaksolla, muttemme pystyneet siihen.
– Toinen jakso oli paljon, paljon parempi. Olimme paljon intensiivisempiä, osittain siksi, että olimme 0-2-tappiolla, eikä meillä ollut mitään hävittävää. Se oli tiukka peli.
Cityn pelaajat saivat viime sunnuntaina juhlia Valioliigan mestaruutta Manchesterissä, ja heille annettiin perään kaksi päivää vapaata. Guardiolalta kysyttiin, vaikuttiko joukkueen juhliminen Cityn valmistautumiseen.
– Ei, täysin päinvastoin. He olivat täysin keskittyneitä ja heidän reaktionsa oli todella hyvä. Onnittelut Manchester Unitedille FA Cupin voitosta. Minun pelisuunnitelmani ei onnistunut.
LUE MYÖS!
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Englantilaisseurat murskajaisissa Mestarien liigassa – yksi pettyi
- Sean Dyche esittäytyi – näin hän kommentoi Nottingham-pestiään
- Väite: Newcastle solmi salassa uuden sopimuksen
- Romano: Aston Villa tekee jatkosopimuksen luottopelaajansa kanssa
- Enzo Maresca: Chelsea-hyökkääjä palaamassa viimein pelikentille
- Thomas Frank: Xavi Simonsin ja Florian Wirtzin kaltaisille pelaajille on annettava aikaa
- Arne Slot vahvisti: Avainpelaaja sivussa illan Mestarien liigan ottelusta
- Arsenal murskasi Atletico Madridin Mestarien liigassa – Gyökeres osui kahdesti
- Thomas Frank päivitti Spursin loukkaantumistilanteita – ei osannut antaa arviota tähtipelaajan paluusta
- ”Se ei ole oikea tapa toimia” – Enzo Maresca kommentoi Chelsean punaisten korttien putkea
- Englantilaisseurat murskajaisissa Mestarien liigassa – yksi pettyi
- Pep Guardiola Man Cityn pelaajasta: ”Yksi lahjakkaimmista mitä olen koskaan nähnyt”
- Sean Dyche esittäytyi – näin hän kommentoi Nottingham-pestiään
- Väite: Newcastle solmi salassa uuden sopimuksen
- Arne Slot vahvisti: Avainpelaaja sivussa illan Mestarien liigan ottelusta
- Thomas Frank: Xavi Simonsin ja Florian Wirtzin kaltaisille pelaajille on annettava aikaa
- Enzo Maresca: Chelsea-hyökkääjä palaamassa viimein pelikentille
- Diego Simeone: Arsenal olisi ansainnut enemmän viime vuosina Valioliigassa
- Romano: Aston Villa tekee jatkosopimuksen luottopelaajansa kanssa
- Arsenal murskasi Atletico Madridin Mestarien liigassa – Gyökeres osui kahdesti