Ollie Watkins vei Englannin EM-finaaliin – ei usko sitä vieläkään todeksi: ”Surrealistista”
Ollie Watkins nousi Englannin sankariksi välierissä.
Watkins pääsi Hollanti-ottelun lopussa kentälle ja iski lisäajan alussa voittomaalin, jonka ansiosta Englanti eteni sunnuntai-iltana pelattavaan EM-finaaliin. Englanti kohtaa finaalissa Espanjan.
Watkins kehui Espanjan Lamine Yamalia lehdistötilaisuudessaan perjantaina. Lauantaina 17 vuotta täyttänyt Yamal on ollut kenties koko kisojen suurin sensaatio.
– Sitä miettii, missä itse olin 16-vuotiaana. En ollut suinkaan valmistautumassa EM-finaaliin. Se on varmaa. Yamal on uskomattoman taitava. 16-vuotiaana maalin tekeminen Ranskaa vastaan EM-välierissä ei ole helppoa. Yamal osaa varmasti käsitellä paineet ja Barcelonassa pelaamisen myötä tulevan hypen. Yamalilla on varmasti ympärillään läheisiä, jotka auttavat häntä keskittymään oleelliseen.
Watkins pelaa ensimmäisessä arvoturnauksessaan. Hyökkääjän on edelleen vaikea sisäistää sitä, että hän laukoi maansa EM-finaaliin.
– En muista tarkasti ensimmäistä ottelua, mutta muistan sen, kun olin baarissa seuraamassa maaottelua parhaan ystäväni kanssa. Minulla oli Englannin maajoukkueen maalivahdin paita päällä. Olin yksi kannattajista ja nautin hetkestä. Siten on hullua ajatella, että olen nyt täällä. Olen tärkeässä osassa sitä, että pääsimme finaaliin. Se on surrealistista. Aamulla söin Harry Kanen kanssa aamupalaa. Yritän sisäistää näitä hetkiä, koska tällaista ei tapahdu liian usein.
LUE MYÖS
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Mikel Arteta otti kantaa Arsenalin loukkaantumistilanteeseen: ”Todella harvinainen vamma”
- Toimittaja: Kapteeni jättää Tottenhamin kesällä
- Athletic: West Ham -valmentajan sopimuksessa mielenkiintoinen pykälä
- Arsenal rynnisti Liigacupin finaaliin!
- Yllätysvalinta? Real Madridista potkut saanutta Xabi Alonsoa tuodaan Valioliigaan
- Pitkä poissaolo uhkaa – Valioliigan tähtihyökkääjä sivuun?
- Eddie Howe kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin Arsenal-huhuista
- Avainpelaaja jättämässä Manchester Cityn kesällä
- Virallista: Liverpool hankkii ranskalaistopparin suurella siirtokorvauksella
- Liverpool-pelaaja jäi lainalle Aston Villaan vaikeasta tilanteestaan huolimatta

- Sunderland paukautti ylivoimaisen voiton