Draamaa Community Shieldissä: City nousi viimeisillä minuuteilla tasoihin ja vei voiton pitkässä pilkkukisassa
Manchester City kaatoi paikallisvastustajansa Manchester Unitedin FA Community Shieldissä lauantaina rangaistuspotkukilpailun jälkeen. Ratkaisun löytämiseksi ammuttiin kaikkiaan kuusitoista rankkaria.
Ottelun ensimmäisen maalin iski 20-vuotias Alejandro Garnacho ottelun viimeisellä kympillä. Garnacho päätti komean kuljetuksen matalaan laukaukseen, joka yllätti Cityn maalia vartioineen Edersonin.
Sinipaidat nousivat kuitenkin tasoihin. Varsinaisen peliajan viimeisellä minuutilla Bernardo Silva puski pallon vitosen viivan tuntumasta vastustamattomasti ohi Andre Onanan.
Tasoituksen iskenyt Silva oli kuitenkin rankkareilla Cityn heikko lenkki, sillä Onana torjui vasemmasta alakulmasta portugalilaisen heikon laukauksen. Unitedin puolelta Dortmund-lainaltaan palannut Jadon Sancho epäonnistui laukauksessaan samaan kulmaan kuin Silva.
Kahden tasan jakautuneen epäonnistumisen myötä ratkaisua haettiin äkkikuolemalla aina kahdeksannesta parista asti. Man Unitedin kokenut Jonny Evans ampui oman laukauksensa keskeltä yli, kun taas Cityn sveitsiläispuolustaja Manuel Akanji täräytti oman kutinsa keskeltä riman kautta sisään ja ratkaisi voiton Citylle.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liam Rosenior pyytää pelaajiaan unohtamaan hälyn Chelsean ympärillä
- Kun Trent Alexander-Arnold jäi ulos Englannin kokoonpanosta, seurasi törkeitä huhuja
- Liverpool ei pysynyt Brightonin vauhdissa
- Liverpoolille massiivinen helpotus PSG-ottelun alla
- José Mourinho murtui – koskettavat jäähyväiset Manchester Unitedin ja Chelsean ex-valmentajalle
- Michael Carrick raivosi tuomareista – ”Kaikki oli kaaosta”
- Nyt tuli selitys – tästä Man United -leirissä raivottiin
- Arsenal-tähdeltä shokkipaljastus: ”Olin siirtymässä Bayern Müncheniin”
- Valioliiga voi saada jopa seitsemän joukkuetta Mestarien liigaan
- Man United tähyää 80 miljoonan keskikenttämiestä
- Kun Trent Alexander-Arnold jäi ulos Englannin kokoonpanosta, seurasi törkeitä huhuja
- Liam Rosenior pyytää pelaajiaan unohtamaan hälyn Chelsean ympärillä
- Liverpoolille massiivinen helpotus PSG-ottelun alla
- Nyt tuli selitys – tästä Man United -leirissä raivottiin
- José Mourinho murtui – koskettavat jäähyväiset Manchester Unitedin ja Chelsean ex-valmentajalle
- Liverpool ei pysynyt Brightonin vauhdissa
- Liverpoolille uusi takaisku – Alissonin loukkaantumisesta lisää tietoa
- Man United tähyää 80 miljoonan keskikenttämiestä
- Arsenal-tähdeltä shokkipaljastus: ”Olin siirtymässä Bayern Müncheniin”
- Valioliiga voi saada jopa seitsemän joukkuetta Mestarien liigaan