Brighton hankkimassa puolustajan Turkin suurseurasta

Fenerbahçen laitapuolustaja Ferdi Kadıoğlu on lähellä siirtoa Brightoniin, kertoo Sky Sports.
Seurat ovat pääsemässä sopuun noin 30 miljoonan euron siirtokorvauksesta. Siirtotoimittaja Fabrizio Romanon mukaan Turkin maajoukkuepakki on solmimassa viiden vuoden sopimuksen Albionin kanssa.
Hollannissa syntynyt Kadıoğlu, 24, aloitti ammattilaisuransa NEC Nijmegenissä, josta hän siirtyi Fenerbahçeen vuonna 2018.
Hän edusti synnyinmaataan alle 21-vuotiaiden ikäluokkaan saakka, mutta vaihtoi edustusoikeutensa Turkkiin, jonka A-maajoukkueessa hän on esiintynyt 20 kertaa. Tämän kesän EM-kisoissa Kadıoğlu pelasi täydet minuutit jokaisessa ottelussas Turkin edetessä puolivälieriin.
Fenerbahçen kanssa Kadıoğlu on pelannut 204 ottelua tehden niissä 18 maalia ja syöttäen 22.
Turkkilaispakki tuo lisää kilpailua Brightonin puolustuksen vasemmalle laidalle, jota on kahden viime kauden ajan miehittänyt Pervis Estupiñán. Valioliigan avauskierroksella kyseisellä tontilla pelasi Jack Hinshelwood, sillä Estupiñán toipuu vielä nilkkavammasta.
Brightonista samalle paikalle löytyy myös Argentiinan huippulupaus Valentín Barco, mutta hän suuntasi täksi kaudeksi lainalle Sevillaan.
LUE MYÖS
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kai Havertz loukkasi polvensa – Arsenal etsii uutta hyökkääjää
- Sky: Crystal Palace hankkimassa korvaajan Eberechi Ezelle – hintalappu 37 miljoonaa euroa
- Douglas Luiz palaamassa Valioliigaan
- Athletic: Arsenal antoi palkankorotuksen laitahyökkääjälleen
- Bournemouth hankkimassa Bayer Leverkusenin laitahyökkääjän 30 miljoonalla eurolla
- Alexander Isakin ja Newcastlen välit poikki – näin seura vastasi Isakin avautumiseen
- Alexander Isak avasi sanaisen arkkunsa
- Athletic: Galatasaray kiinnostunut Manchester Cityn topparista
- Newcastle kiinnostunut norjalaishyökkääjästä
- Athletic: Nicolas Jackson valmis jättämään Chelsean

- Liverpool myi Skotlannin maajoukkuepelaajan toiseen valioliigaseuraan
- Bournemouth hankkimassa Bayer Leverkusenin laitahyökkääjän 30 miljoonalla eurolla
- Saako Man United kaupattua hylkiönsä Napoliin?
- Douglas Luiz palaamassa Valioliigaan
- Athletic: Arsenal antoi palkankorotuksen laitahyökkääjälleen