Manchester Unitedin viime kesän jättihankinta loukkaantui taas
Manchester Unitedin keskikenttäpelaajan Mason Mountin odotetaan olevan sivussa 4-5 viikkoa takareisivamman takia, kertoo Athletic.
Mount, 25, otettiin viime sunnuntaina tauolla vaihtoon sarjaottelussa Brightonia vastaan hänen ilmoitettua lääkintähenkilökunnalle vaivasta takareidessään.
– Olen tutkituttanut sen, ja näyttää siltä, että joudun olemaan poissa muutaman pelin ajan. Ennen pre-seasonia ja sen aikana tein kovasti töitä saadakseni kuntoni takaisin sille tasolle, jolla sen pitäisi olla, ja tunsin oloni virkeäksi, teräväksi ja valmiiksi, kommentoi Mount sosiaalisessa mediassa.
– Halusin, että kuulette suoraan minulta, kuinka turhautunut olen, kuten varmaan tekin olette. Teen kaikkeni palatakseni parhaaseen kuntoon ja auttaakseni joukkuetta.
Mount siirtyi Manchester Unitediin viime kesänä Chelseasta 64.2 miljoonalla eurolla, mutta hän pelasi loukkaantumisten takia debyyttikaudellaan vain 20 ottelua.
Alkaneella kaudella Mount on ollut Unitedin avauskentällisessä kaikissa kolmessa ottelussa, mutta tullut joka pelissä viimeistään tunnin kohdalla vaihtoon.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin

- Athletic: Valioliigaseurat hierovat vaihtokauppaa – tähtipelaajat vaihtamassa päittäin
- Marcus Rashfordin lähtö jäihin? Man Unitedilta hieno ele