L’Équipe: Chelsea-tähti pettynyt pieneen rooliinsa – herättänyt Manchester Unitedin kiinnostuksen
Christopher Nkunku on jäänyt syyskaudella pienelle peliajalle Chelseassa.
Nkunku on saanut vastuuta Konferenssiliigassa ja liigacupissa, mutta Valioliigassa minuutit ovat jääneet pieniksi. Nkunku on pelannut syksyn aikana Valioliigassa yhteensä vaivaiset 154 minuuttia. Enzo Maresca on nimennyt Nkunkun vain kertaalleen avauskokoonpanoonsa Valioliigassa.
L’Équipen saamien tietojen mukaan PSG-kasvatti on pettynyt rooliinsa Chelseassa. Nkunku ei olettanut vuosi sitten siirtyvänsä seuraan, joka pelaa Konferenssiliigassa ja taistelee Valioliigassa kärjen alapuolella. Nkunku odotti Chelsean olevan tällä kaudella huomattavasti paremmassa tilanteessa, ja lisäksi pelaaja on pettynyt pieneen peliaikaansa.
L’Équipen mukaan Nkunku miettii parhaillaan, mitä tehdä lähitulevaisuudessa. Jos Nkunkun tilanne ei muutu Chelseassa, ei hän suinkaan poissulje siirtoa muihin maisemiin.
Lehti kertoo Manchester Unitedin tiedustelleen Nkunkun tilannetta. Manchester United on kiinnostunut pelaajasta ja on kysynyt, onko hän saatavilla tammikuun siirtoikkunassa.
L’Équipen mukaan Manchester United suunnittelee tekevänsä nimekkään hankinnan kesken kauden ja pitää Nkunkua hyvinkin mahdollisena vaihtoehtona.
Chelsea maksoi Nkunkusta 60 miljoonaa euroa RB Leipzigille kesällä 2023. Nkunkun nykyinen sopimus päättyy kesällä 2029.
Viaplay näyttää kaikki Valioliiga-ottelut.
LUE MYÖS
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Man City menetti supertähtensä – tässä on Rodrin uusi seura
- Arsenal kylvetti Manchester Cityä
- Sky: Turkkilaisseuran varahyökkääjä lähellä siirtoa Valioliigaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Aston Villa: Mitä euromenestyksen jälkeen?
- Sky: Aston Villa teki päivässä sen, mihin PSG oli käyttänyt kuukauden
- Borussia Dortmund kiilasi Evertonin edelle
- Arsenal ja Manchester City iskevät yhteen – televisiointi ja avauskokoonpanot
- Sky: Nottingham Forest myy hyökkääjänsä sarjanousijalle
- Valioliigan kausiennakko 2026-27: Brighton – Kuka tekee maalit?
- The Athletic: Viime hetken käänne Aston Villan maalille?
- Arsenal ja Manchester City iskevät yhteen – televisiointi ja avauskokoonpanot
- Valioliigan kausiennakko 2026-27: Brighton – Kuka tekee maalit?
- Sky: Aston Villa teki päivässä sen, mihin PSG oli käyttänyt kuukauden
- Sky: Nottingham Forest myy hyökkääjänsä sarjanousijalle
- The Athletic: Viime hetken käänne Aston Villan maalille?
- Arsenal sai näpeilleen Saksassa
- Virallista: Valioliiga-seurat kävivät keskenään pelaajakauppaa
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Aston Villa: Mitä euromenestyksen jälkeen?
- Kohulupaus on päässyt sopimukseen Brentfordin kanssa – sai jo kotimaassaan vihat niskaansa
- Virallista: Chelsean tuore vahvistus samantien lainalle