Alan Shearerilta täyslaidallinen Man Citylle: ”Täysi katastrofi”
Manchester Cityn sukellus sai uusia kierroksia tiistai-iltana. Viiden ottelun tappioputki meni poikki, mutta joukkue onnistui menettämään 3-0-johdon Feyenoordia vastaan Mestarien liigassa. Peli päättyi 3-3-tasapeliin, vaikka City johti kolmella maalilla vielä vartti ennen täyttä aikaa.
Ottelun jälkeen entinen huippupelaaja Alan Shearer kommentoi kovin sanoin Cityn esitystä.
– He päästivät maaleja löysästi viime viikonloppuna. Nyt meni taas kolme omiin. He näyttävät heikoilta ja haurailta. He antavat vastustajalle aivan liikaa maalipaikkoja, Shearer sanoi Amazon Primella.
– Vastustajalle ei saa antaa toivoa, ja juuri sen City meni tekemään.
Shearer nosti esiin yhden konkreettisen esimerkin.
– He johtivat vielä 3-2, kun pelikellossa oli kaksi minuuttia. Sillä hetkellä he yrittivät pelata vapaapotkun nopeasti. Miksi? Kun on juuri voittamassa ottelua, ei ole mitään tarvetta tuollaiselle. Tarvitsee vain pitää pallosta huolta.
– Tämä ilta oli ihan täysi katastrofi.
Entinen Cityn puolustaja Gaël Clichy oli niin ikään puulla päähän lyöty.
– Ei tässä ole sanoja. Aina voi puhua, mitä kaikkea tuossa tapahtui, mutta ottelut voitetaan ja hävitään molemmissa bokseissa. Hyökätessä on oltava luova ja pelaajilla oltava vapauksia, mutta puolustettaessa on sääntöjä, miten puolustetaan mitäkin tilanteita, Clichy sanoi.
Urakka ei ainakaan helpotu viikonloppuna, kun City kohtaa Valioliigassa sarjakärki Liverpoolin.
– Liverpoolissa hierotaan käsiä yhteen, etenkin ottaen huomioon heidän pelitapansa, entinen Cityn pelaaja ja valmentaja Stuart Pearce sanoi.
LUE MYÖS
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Meneekö jo överiksi? – Rasmus Højlund paljasti mielipiteensä lainasta
- Mohamed Salah pelasti Egyptin shokkitappiolta
- Liverpoolin Alexander Isak kävi leikkauksessa – kuukausia sivussa
- Sean Dyche haluaa ex-luottopelaajansa Nottingham Forestiin
- Bruno Fernandesin loukkaantuminen huolettaa joukkuekaveria: ”Valtava takaisku”
- Xavi Simons pyysi anteeksi taklaustaan – näin kommentoi Virgil van Dijk
- Wayne Rooney: Declan Rice on Englannin seuraava kapteeni
- Aston Villalle kritiikkiä aivovammajärjestöltä Emi Martínezin tilanteesta
- Brittimediassa keskenään ristiriitaista tietoa Arsenalin siirtosuunnitelmista
- Pep Guardiola punnitsee Man Cityn pelaajat joulun jälkeen: ”He voivat syödä, mutta…”

- Sky: Nämä ovat Chelsean suunnitelmat tammikuun varalle
- Wayne Rooney: Declan Rice on Englannin seuraava kapteeni
- Pep Guardiola punnitsee Man Cityn pelaajat joulun jälkeen: ”He voivat syödä, mutta…”