Enzo Maresca linjasi: Chelsean hyökkääjä ei ole kaupan tammikuussa

Chelsean päävalmentaja Enzo Maresca sanoo, että hyökkääjä Christopher Nkunku ei ole lähdössä mihinkään tammikuussa.
Lehtitietojen mukaan Nkunku, 27, on tyytymätön tilanteeseensa Stamford Bridgellä. Ranskalaistaituri on päässyt tällä kaudella Valioliigassa vain kerran avauskentälliseen, kauden ensimmäisessä ottelussa Manchester Cityä vastaan kolme kuukautta sitten.
Chelsea hankki Nkunkun kesällä 2023 RB Leipzigista 60 miljoonalla eurolla, mutta hänen debyyttikautensa Lontoossa meni pitkälti penkin alle loukkaantumisten takia.
Ranskalaishyökkääjä on ollut tällä kaudella minuutteihinsa nähden todella tehokas; 18 peliin on syntynyt kymmenen osumaa. Valtaosa hänen maaleistaan on kuitenkin syntynyt liigacupissa ja Konferenssiliigassa heikompia vastustajia vastaan.
Samaan aikaan Nicolas Jackson on ollut hyvässä iskussa tehtaillen 12 sarjapeliin seitsemän osumaa ja kolme maalisyöttöä.
Marescan mukaan Nkunku on yhä osa hänen suunnitelmiaan. Häneltä kysyttiin, onko ranskalaishyökkääjän lähtö täysin poissuljettu asia tammikuun siirtoikkunassa.
– Ehdottomasti, kyllä, vastasi Maresca Athleticin mukaan.
– Meillä on niin paljon pelejä. Haluan täysin, että Christo jatkaa kanssamme. Minulla ei ole mitään ajatustakaan päästää häntä lähtemään tammikuussa.
– Puhuin Christolle päiviä sitten, eikä hän sanonut, että hän olisi tyytymätön. Tietysti hän haluaisi pelata enemmän, mutta sama koskee monia pelaajia.
LUE MYÖS
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- MEN: Manchester United edelleen luottavainen Bryan Mbeumon hankinnan suhteen
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Palaako João Félix Portugaliin? – ”Hänen on osoitettava se”
- Theo Walcott: Englannin maajoukkueella yksi suuri ongelma – ”En pidä tästä”
- Manchester Cityn uusi hankinta tavoittelee Ballon d’Oria: ”Siksi olen täällä”
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Manchester Cityn uusi hankinta tavoittelee Ballon d’Oria: ”Siksi olen täällä”
- Man City ei ole saanut Jack Grealishistä yhtään tarjousta – mitä seuraavaksi?
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- John Terry: Chelsea ei taistele ensi kaudella Valioliigan mestaruudesta
- Man Cityn uusi hankinta: En ole Kevin de Bruynen korvaaja
- MEN: Manchester United edelleen luottavainen Bryan Mbeumon hankinnan suhteen
- Theo Walcott: Englannin maajoukkueella yksi suuri ongelma – ”En pidä tästä”
- Palaako João Félix Portugaliin? – ”Hänen on osoitettava se”
- Wolverhampton maksamassa 25 miljoonaa euroa La Liga -pelaajasta