Ruud van Nistelrooylle heti avausvoitto – täysin pelitapahtumien vastaisesti
Ruud van Nistelrooyn ei kauan tarvinnut odotella ensimmäistä valioliigavoittoaan Leicesterin puikoissa. Joukkue kaatoi Valioliigan alemman keskikastin kamppailussa West Hamin 3-1.
Hammers lähtenee kotiin hämmentyneenä. Joukkue teki tavallaan kaiken oikein, muttei saanut minkäänlaista palkintoa.
Jo avausjaksolla West Ham laukoi peräti 20 kertaa Leicesterin kolmea vastaan. Valioliigahistoriassa vain kolme kertaa jokin joukkue on laukonut ensimmäisellä jaksolla 20 kertaa tekemättä maaliakaan. Leicester lähti tauolle Jamie Vardyn aivan pelin alussa syntyneellä osumalla.
Toisella jaksolla sama meno jatkui. Hammers hallitsi palloa enemmän kuin avausjaksolla ja Leicester suojeli johtoaan. Pallo kävi Leicesterin maaliviivallakin, mutta maalia Hammers ei kerta kaikkiaan kyennyt tekemään.
West Hamin painaessa päälle Bilal El Khannouss kävi tuikkaamassa kotijoukkueen 2-0-johtoon, ja 90 minuutin kohdalla vaihtomies Patson Daka kaunisteli lukemat jo 3-0:aan.
Lopulta West Ham sai maalin aikaiseksi, kun Niclas Füllkrug runttasi maalin edestä. Kolmannen lisäaikaminuutin kavennus vain syntyi auttamattomasti liian myöhään.
Lopulta West Ham voitti maaliodottaman 3,14-1,02, pallonhallinnan 61-39 ja maalintekoyritykset 31-8, mutta hävisi ottelun 1-3.
Leicesterille voitto oli tärkeä taistelussa sarjapaikan puolesta. Joukkue nousi nyt 13 pisteeseen. Putoamisviiva vaanii neljän pisteen päässä. Hammers jatkaa 15 pisteessä.
| # | Joukkue | O | V | T | H | M | P |
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| 1 | Liverpool | 38 | 25 | 9 | 4 | 86-41 | 84 |
| 2 | Arsenal | 38 | 20 | 14 | 4 | 69-34 | 74 |
| 3 | Manchester City Man City | 38 | 21 | 8 | 9 | 72-44 | 71 |
| 4 | Chelsea | 38 | 20 | 9 | 9 | 64-43 | 69 |
| 5 | Newcastle | 38 | 20 | 6 | 12 | 68-47 | 66 |
| 6 | Aston Villa | 38 | 19 | 9 | 10 | 58-51 | 66 |
| 7 | Nottingham | 38 | 19 | 8 | 11 | 58-46 | 65 |
| 8 | Brighton | 38 | 16 | 13 | 9 | 66-59 | 61 |
| 9 | Bournemouth | 38 | 15 | 11 | 12 | 58-46 | 56 |
| 10 | Brentford | 38 | 16 | 8 | 14 | 66-57 | 56 |
| 11 | Fulham | 38 | 15 | 9 | 14 | 54-54 | 54 |
| 12 | Crystal Palace | 38 | 13 | 14 | 11 | 51-51 | 53 |
| 13 | Everton | 38 | 11 | 15 | 12 | 42-44 | 48 |
| 14 | West Ham | 38 | 11 | 10 | 17 | 46-62 | 43 |
| 15 | Manchester United Man Utd | 38 | 11 | 9 | 18 | 44-54 | 42 |
| 16 | Wolverhampton Wolves | 38 | 12 | 6 | 20 | 54-69 | 42 |
| 17 | Tottenham | 38 | 11 | 5 | 22 | 64-65 | 38 |
| 18 | Leicester | 38 | 6 | 7 | 25 | 33-80 | 25 |
| 19 | Ipswich Town IPS | 38 | 4 | 10 | 24 | 36-82 | 22 |
| 20 | Southampton | 38 | 2 | 6 | 30 | 26-86 | 12 |
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liverpool hirmuvireessä Mestarien liigassa – Tottenham palasi voittokantaan
- Hirvittävä kylvetys! Newcastle murskatappiolla ulos Mestarien liigasta
- Daily Mail: Manchester United pelaa Suomessa tänä vuonna
- Chelsea-tähti otti kantaa siirtohuhuihin
- Pep Guardiola vastasi kysymykseen tulevaisuudestaan
- Näin Arne Slot vastasi Liverpool-kannattajien buuauksiin
- Pep Guardiola ohitti Sir Alex Fergusonin Mestarien liigassa
- Chelsea teki kyseenalaista seurahistoriaa eurokentillä
- Arsenal vakuuttavalla esityksellä puolivälieriin – Chelsealle ja Manchester Citylle karu kohtalo
- Tottenhamin tähdeltä raju purkautuminen: ”Täyttä puppua”
- Liverpool hirmuvireessä Mestarien liigassa – Tottenham palasi voittokantaan
- Näin Arne Slot vastasi Liverpool-kannattajien buuauksiin
- Daily Mail: Manchester United pelaa Suomessa tänä vuonna
- Hirvittävä kylvetys! Newcastle murskatappiolla ulos Mestarien liigasta
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Chelsea-tähti otti kantaa siirtohuhuihin
- Pep Guardiola vastasi kysymykseen tulevaisuudestaan
- Arsenal-legendalta ennennäkemätön temppu valmentajana
- Tottenhamin tähdeltä raju purkautuminen: ”Täyttä puppua”
- Chelsea teki kyseenalaista seurahistoriaa eurokentillä