Aaron Lennon: Evertonilla oli mahdollisuus hankkia Erling Haaland vain muutamalla miljoonalla eurolla
Erling Haaland on noussut viime vuosien aikana kenties maailman parhaaksi maalintekijäksi.
Haaland on pelannut Manchester Cityssä noin kahden ja puolen vuoden ajan. 121 otteluun on syntynyt peräti 108 maalia. Haaland iski 36 maalia Valioliigassa kaudella 2022-23, ja rikkoi samalla sarjan yhden kauden maaliennätyksen.
Pelaajaurallaan Evertonia edustanut Aaron Lennon paljasti BBC:n haastattelussa, että Haaland kävi aikoinaan testillä liverpoolilaisseurassa. Evertonilla oli mahdollisuus hankkia lupaava nuorukainen vain muutamalla miljoonalla eurolla, mutta päätti jättää Haalandin hankkimatta.
– Muistan, kun Haaland asteli harjoituskeskukseen yhdessä Steve Walshin (Evertonin urheilujohtaja 2016-18) kanssa. He tulivat moikkaamana minua fysioterapeutin huoneeseen. Steve esitteli Haalandin minulle ja kysyi, muistanko hänen Alfie-isänsä. Steve toivoi Evertonin hankkivan Haalandin riveihinsä. En ollut juurikaan kuullut Haalandista, sillä hän oli tuolloin 15-16-vuotias. En sittemmin enää nähnyt häntä.
– Everton olisi voinut hankkia hänet muutamalla miljoonalla punnalla. Farhad Moshiri (Evertonin silloinen omistaja) ei halunnut kuitenkaan maksaa sitä. Voitteko kuvitella, että Haaland olisi siirtynyt Evertoniin.
Haaland johtaa 13 maalillaan Valioliigan tämän kauden maalipörssiä.
LUE MYÖS
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nettikasinot 2025 – Näin valitset turvallisen ja luotettavan kasinon
- Napoli-pomo otti kantaa Kobbie Mainoo -huhuihin
- Hollantilaislegenda ei ymmärrä Mohamed Salah’n käytöstä: ”Jos hän reagoi tällä tavalla…”
- Sky: Bayern München kiinnostunut Crystal Palacen luottotopparista
- Gabriel Jesus kertoi vaikeuksistaan: ”Kyseenalaistin itseäni kaikki ne kuukaudet”
- Crystal Palacen avainpelaaja joutui leikkaukseen
- Seuraavana KuPS! Näin englantilaiset pelasivat eurokentillä
- Jättääkö Mohamed Salah jäähyväiset Brightonia vastaan? Telegraphilta iso paljastus
- Unai Emery: Liverpoolin lainapelaaja ei tule siirtymään pysyvästi Aston Villaan
- Steve McManaman: Liverpoolin ja Mohamed Salah’n on ratkaistava erimielisyydet viikonloppuun mennessä
- Jättääkö Mohamed Salah jäähyväiset Brightonia vastaan? Telegraphilta iso paljastus
- Arsenalin kanssa sopimuksen purkanut puolustaja löysi uuden seuran
- Daniel Sturridge: ”Mohamed Salah haluaa olla Liverpoolin pelaaja, mutta…”
- Seuraavana KuPS! Näin englantilaiset pelasivat eurokentillä
- Unai Emery: Liverpoolin lainapelaaja ei tule siirtymään pysyvästi Aston Villaan
- Saudi-pomo ei halua Mohamed Salahia maansa sarjaan
- Steve McManaman: Liverpoolin ja Mohamed Salah’n on ratkaistava erimielisyydet viikonloppuun mennessä
- Mikel Arteta täräytti koviin väitteisiin: ”Ei meillä ole aikaa treenata”
- Sky: Neuvottelut käynnissä – Manchester Unitedin hyökkääjä saattaa siirtyä Italiaan
- Manchester City kaatoi Real Madridin – Arsenalilla uusi 16-vuotias debytantti