Pep Guardiola: Manchester City saattaa jäädä ulos Mestarien liigasta – ”Siinä vaiheessa emme ole ansainneet paikkaa siellä”

Manchester City on voittanut vain yhden edellisestä 12 ottelustaan. Mukaan mahtuu peräti yhdeksän tappiota.
Manchester City on samalla pudonnut vasta seitsemänneksi Valioliigassa ja joutuu taistelemaan tosissaan paikasta ensi kauden Mestarien liigaan.
Manchester City kohtaa torstaina Evertonin Valioliigassa.
Manchester Cityn päävalmentaja Pep Guardiola muistuttaa, että Englannissa on ollut vuosien saatossa useita seuroja, jotka ovat pudonneet Mestarien liigasta, eivätkä ole sittemmin päässeet sinne vuosikausiin.
– Kun sanoin aiemmin niin, ihmiset nauroivat. He sanoivat, ettei Mestarien liigaan pääsemistä voi pitää suurena menestyksenä. Tiedän, että näin on kuitenkin tapahtunut monille seuroille tässä maassa. Puhumme seuroista, jotka olivat vuosien ajan mukana Mestarien liigassa ja sitten eivät päässeet sinne vuosikausiin. Ainoa englantilaisjoukkue, joka on ollut viime vuodet toistuvasti mukana Mestarien liigassa on Manchester City.
Guardiola tiedostaa, ettei Manchester City välttämättä pelaa ensi kaudella Mestarien liigassa.
– Nyt meillä on riski jäädä ulos sieltä. Meillä on monia haastajia. Jos emme voita pelejä, emme tule pääsemään sinne. Jos emme pääse Mestarien liigaan, emme ole ansainneet paikkaamme siellä. Siinä vaiheessa emme ole olleet tarpeeksi hyvin valmistautuneita, emmekä onnistuneet ratkaisemaan ongelmiamme.
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Huhut vievät Real Madridiin – Mikel Arteta otti kantaa William Saliban tulevaisuuteen
- Mestariksi kruunattu Liverpool taipui Chelsealle
- Roberto Firmino valittiin Aasian Mestarien liigan parhaaksi pelaajaksi – mestarijoukkue täynnä entisiä Valioliiga-tähtiä
- Manchester Unitedille niukka tappio ennätysnuorella miehistöllä
- Bruno Guimarães on valmis jäämään Newcastleen kiinnostuksesta huolimatta: ”Tarjouksen pitäisi olla seuran kannalta todella hyvä…”
- Bournemouth-luotsi otti kantaa tähtipelaajiensa tulevaisuuteen: ”Emme voi pelätä sitä”
- Sky: Chelsea etsii uutta topparia – oli kiinnostunut Virgil van Dijkista
- Newcastlen avainpelaaja kärsii polvikivuista – loppukauden sivussa?
- Bournemouth kaatoi Arsenalin Lontoossa – nousi hetkessä tasoihin ja ohi
- Arne Slot puhui loppukauden peluutuksesta – rotaatiota ei käytetä liikaa: ”Katse käännettävä ensi kauteen”
- Arne Slot puhui loppukauden peluutuksesta – rotaatiota ei käytetä liikaa: ”Katse käännettävä ensi kauteen”
- Sky: Chelsea etsii uutta topparia – oli kiinnostunut Virgil van Dijkista
- Roberto Firmino valittiin Aasian Mestarien liigan parhaaksi pelaajaksi – mestarijoukkue täynnä entisiä Valioliiga-tähtiä
- Luton Town putosi taas – vuoden sisällä Valioliigasta Englannin Ykkösliigaan
- Bournemouth kaatoi Arsenalin Lontoossa – nousi hetkessä tasoihin ja ohi
- Bournemouth-luotsi otti kantaa tähtipelaajiensa tulevaisuuteen: ”Emme voi pelätä sitä”
- Manchester Unitedille niukka tappio ennätysnuorella miehistöllä
- Manchester Cityn jättävä Kevin De Bruyne kommentoi tulevaisuuttaan: ”Olen osoittanut pystyväni pelaamaan täällä”
- Bruno Guimarães on valmis jäämään Newcastleen kiinnostuksesta huolimatta: ”Tarjouksen pitäisi olla seuran kannalta todella hyvä…”
- Liverpool aloittamassa neuvottelut tähtipelaajan jatkosta