Jaap Stam kertoi mielipiteensä Marcus Rashfordin tilanteesta: ”Siksi haluaisin hänen jäävän Unitediin…”
Marcus Rashfordin odotetaan poistuvan Manchester Unitedista tammikuun siirtoikkunassa.
Rashford ei kuulu Rúben Amorimin suunnitelmiin. Amorim on jättänyt hyökkääjän ulos kokoonpanosta neljässä peräkkäisessä ottelussa.
Rashford on sanonut julkisuudessa olevansa valmis siirtymään muualle. Manchester United on halukas myymään oman kasvattinsa jo kesken kauden.
Pelaajaurallaan Manchester Unitedia edustanut Jaap Stam kokee, ettei Rashford ole antanut kaikkeaan seuralle.
Stam haluaisi Rashfordin jäävän Manchester Unitediin, mutta tiedostaa, että siirto olisi todennäköisesti paras ratkaisu sekä pelaajalle kuin seurallekin.
– Voin ymmärtää, miksi Rashford on valmis uusiin haasteisiin. Olin samanlaisessa tilanteessa muutamissa seuroissa, kun sopimustani oli jäljellä muutama vuosi ja ajattelin, että nyt olisi oikea aika kokea jotain uutta. Rashford on ollut samassa seurassa pitkään ja mielestäni hän ei ole kyennyt näyttämään osaamistaan riittävän tasaisesti viime vuosina. Siksi haluaisin Rashfordin jäävän Manchester Unitediin ja löytämään tasaisuuden.
– Se, että sanot haluavasi lähteä muualle on helppo tapa päästä pois tuosta tilanteesta, koska tämä on ollut hänelle vaikeaa aikaa. Hän on saanut paljon kritiikkiä peliesityksistään, mutta emme ole nähneet Rashfordin taistelevan tarpeeksi kentällä. Jos hän olisi näyttänyt parempaa taistelutahtoa, niin kenties häneen reagoitaisiin eri tavalla.
– Kenties siirto muualle olisi paras ratkaisu kummallekin osapuolelle, mutta olisin halunnut nähdä Rashfordin antavan kaikkensa Manchester Unitedille, Stam totesi SportLensille.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27: Joukkueet, siirrot, stadionit
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Athletic: Valioliigaseurat hierovat vaihtokauppaa – tähtipelaajat vaihtamassa päittäin
- Marcus Rashfordin lähtö jäihin? Man Unitedilta hieno ele
- Man United iski silmänsä 18-vuotiaaseen huippulupaukseen – Arsenal myös kiinnostunut