Wolves-luotsi paljasti: Avainpelaaja haluaa jättää seuran – ”En voi peluuttaa häntä”
Wolverhampton hävisi keskiviikkona Valioliigassa Newcastlelle tylysti 0-3.
Wolves-luotsi Vítor Pereira jätti Mario Leminan kokoonpanon ulkopuolelle. Lemina on kuulunut kuluvalla kaudella joukkueen ehdottomiin avainpelaajiin ja toimi joulukuulle saakka joukkueen kapteenina.
Leminan vastuu on pudonnut huomattavasti viime viikkoina. Lemina seurasi joulukuun lopussa kolme peräkkäistä sarjaottelua katsomosta.
Pereiran mukaan Leminan muuttunut rooli johtuu siitä, että hän haluaa poistua seurasta.
– En voi peluuttaa pelaajaa, joka tuli luokseni ja ilmoitti, ettei ole henkisesti oikeanlaisessa tilassa auttaakseen joukkuetta. Lemina ilmoitti haluavansa lähteä muualle. En tiedä, mitä täällä tapahtui ennen saapumistani, mutta tuollaisella energialla ja mentaliteetilla en koe tarvitsevani häntä. Peluutan ennemmin jotain muuta pelaajaa.
– Minulla ei ole mitään Leminaa vastaan, eikä minulla ole ollut minkäänlaisia ongelmia hänen kanssaan. Hän ilmoitti haluavansa lähteä ja kertoi sanoneensa siitä seuralle kuukausi sitten.
Leminan sopimus Wolverhamptonin kanssa päättyy kuluvan kauden jälkeen.
LUE MYÖS
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27: Joukkueet, siirrot, stadionit
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Man United iski silmänsä 18-vuotiaaseen huippulupaukseen – Arsenal myös kiinnostunut
- Athletic: Valioliigaseurat hierovat vaihtokauppaa – tähtipelaajat vaihtamassa päittäin
- Athletic: Valioliigaseurat hierovat vaihtokauppaa – tähtipelaajat vaihtamassa päittäin
- Marcus Rashfordin lähtö jäihin? Man Unitedilta hieno ele
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Man United iski silmänsä 18-vuotiaaseen huippulupaukseen – Arsenal myös kiinnostunut
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Liverpoolin yllätyshankinnasta paljastui uusi käänne
- Romano: Fulham teki kiinnostavan hankinnan – 22-vuotiaasta tulee heti avainpelaaja
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Ipswichiltä hurja siirtoveto – Bayer Leverkusenin avainpelaaja tähtäimessä
- Romano: Nottingham Forest nappasi himoitun huippulupauksen