Bayern-hyökkääjä hylkäsi Spursin – Manchester United ja Arsenal yhä mukana kilpailussa
Bayern Münchenin hyökkääjä Mathys Tel on hylännyt Tottenhamin tarjouksen siirrosta Valioliigaan. Ranskalaishyökkääkä pitää ovet avoimena kuitenkin siirrolle Manchester Unitediin tai Arsenaliin tammikuun siirtoikkunan aikana, brittilehti Metro kertoo.
Spurs oli jo päässyt Bayern Münchenin kanssa 60 miljoonan euron siirtosummasta sopuun, mutta siirto kaatui, kun 19-vuotias ranskalaispelaaja päätti hylätä tarjouksen. Hän on ilmoittanut Bayernille, että jää seuraan, ellei muita tarjouksia tule ennen siirtoikkunan umpeutumista.
RMC Sportin mukaan ainoastaan United ja Arsenal ovat enää mukana kilpailussa. Pelaajasta kiinnostuneet Chelsea ja Aston Villa eivät aio tehdä tarjousta.
Sky Germany raportoi, että United on käynyt keskusteluja Bayern Münchenin kanssa, mutta ei ole vielä tehnyt virallista tarjousta. Arsenal on ollut kiinnostunut Telistä jo aiemminkin, kun hän siirtyi Rennesistä kesällä 2022. Seura ei ole toistaiseksi edennyt konkreettisiin neuvotteluihin.
Telin halu lähteä Bayernista johtuu vähäisestä peliajasta, sillä hän on aloittanut vain kolme ottelua tällä kaudella Vincent Kompanyn alaisuudessa. Seuran urheilutoimenjohtaja Max Eberl myönsi keskiviikkona, että Tel on muuttanut kantaansa ja on nyt avoin siirrolle.
– Mathys halusi alun perin jäädä ja taistella paikastaan. Hän on kuitenkin kertonut, että voi kuvitella lähtevänsä, Eberl sanoi.
– Peliaika ei ole ollut hänelle riittävä, ja se on ymmärrettävää. Nyt tammikuun loppu on käsillä, mikä tekee tilanteesta kaikille osapuolille hankalamman. Meidän täytyy pohtia, mikä on paras ratkaisu sekä Mathysille että Bayern Münchenille.
Spurs saattaa vahvistua siirtoikkunassa vielä. Joukkue on käynyt neuvotteluita AC Milanin kanssa toppari Fikayo Tomorin hankinnasta.
Juttua korjattu: Uutisessa mainittiin aiemmin erheellisesti Telin pelaavan topparina. Spurs on kiinnostunut AC Milanin topparista Fikayo Tomorista, mutta Tel puolestaan on hyökkääjä.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27: Joukkueet, siirrot, stadionit
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Athletic: Valioliigaseurat hierovat vaihtokauppaa – tähtipelaajat vaihtamassa päittäin
- Marcus Rashfordin lähtö jäihin? Man Unitedilta hieno ele
- Man United iski silmänsä 18-vuotiaaseen huippulupaukseen – Arsenal myös kiinnostunut