Man Cityä nöyryytettiin pahasti – Pep Guardiola myönsi pettyneensä yhteen asiaan

Arsenal nöyryytti Manchester Cityä odotetussa valioliigakamppailussa peräti 5-1. Ottelun aikana Cityn päävalmentaja Pep Guardiola näytti lähinnä lyödyltä.
Pelin jälkeen Guardiola sanoi, mikä hänen mielestään oli ottelussa hyvää ja mihin hän pettyi.
– Kaduttaa vain viimeiset 25 minuuttia. Unohdimme tehdä sen, mitä meidän piti ja mitä teimme ottelussa ensimmäiset 65-70 minuuttia, Guardiola sanoi lehdistölle.
– Ensimmäisen 10-15 minuutin jälkeen pääsimme mielestäni peliin hyvin mukaan ja pelasimme todella hyvin.
– Petyin viimeiseen 20 minuuttiin, muilta osin ottelu oli meiltä todella hyvä. Se on varmaan vaikeaa ymmärtää, kun katsoo tulosta, mutta tuollainen fiilis minulle jäi.
– Näin meille on käynyt pitkin kautta. Olemme antaneet maaleja aivan liian helpolla, ja olemme tietoisia, että niin ei voi tehdä.
– Peliä ei voi lopettaa tuolla lailla kuten me teimme. Olisimme voineet tehdä kolmekin maalia enemmän, mutta joukkueen on pysyttävä tasapainossa, oli tilanne mikä hyvänsä.
24 pelatun kierroksen jälkeen City on jäänyt sarjakärki Liverpoolista jo 15 pisteen päähän ja Liverpoolilla on ottelu vähemmän pelattuna. Arsenal on Liverpoolista kuuden pisteen päässä.
# | Joukkue | O | V | T | H | M | P |
---|---|---|---|---|---|---|---|
1 | Liverpool | 25 | 18 | 6 | 1 | 60-24 | 60 |
2 | Arsenal | 25 | 15 | 8 | 2 | 51-22 | 53 |
3 | Nottingham | 25 | 14 | 5 | 6 | 41-29 | 47 |
4 | Manchester City Man City | 25 | 13 | 5 | 7 | 52-35 | 44 |
5 | Bournemouth | 25 | 12 | 7 | 6 | 44-29 | 43 |
6 | Chelsea | 25 | 12 | 7 | 6 | 47-34 | 43 |
7 | Newcastle | 25 | 12 | 5 | 8 | 42-33 | 41 |
8 | Fulham | 25 | 10 | 9 | 6 | 38-33 | 39 |
9 | Aston Villa | 25 | 10 | 8 | 7 | 35-38 | 38 |
10 | Brighton | 25 | 9 | 10 | 6 | 38-38 | 37 |
11 | Brentford | 25 | 10 | 4 | 11 | 43-42 | 34 |
12 | Tottenham | 25 | 9 | 3 | 13 | 49-37 | 30 |
13 | Crystal Palace | 25 | 7 | 9 | 9 | 29-32 | 30 |
14 | Everton | 25 | 7 | 9 | 9 | 27-31 | 30 |
15 | Manchester United Man Utd | 25 | 8 | 5 | 12 | 28-35 | 29 |
16 | West Ham | 25 | 7 | 6 | 12 | 29-47 | 27 |
17 | Wolverhampton Wolves | 25 | 5 | 4 | 16 | 35-54 | 19 |
18 | Ipswich Town IPS | 25 | 3 | 8 | 14 | 23-50 | 17 |
19 | Leicester | 25 | 4 | 5 | 16 | 25-55 | 17 |
20 | Southampton | 25 | 2 | 3 | 20 | 19-57 | 9 |
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Näin Pep Guardiola ohjeisti Man Cityä Mestarien liigan ratkaisuotteluun
- Arne Slotilta huonoja uutisia Liverpool-puolustajasta
- Romano: Bournemouth-tähden sopimuksessa ulosostopykälä
- John Obi Mikel: Roman Abramovitš olisi jo antanut potkut Enzo Marescalle
- Liverpool lainasi puolustajansa Irlantiin
- Chelsea lainaa nuoren hyökkääjänsä Brasiliaan
- Arsène Wenger ei usko Arsenalin voittavan mestaruutta: ”Rukoilen sen puolesta, mutta…”
- Saako Paul Pogba uuden mahdollisuuden? ”On epätoivoinen”
- Arsenalille lätkäistiin sakot – syynä pelaajien käytös
- Onko Manchester Unitedin valmentaminen liian iso pala Rúben Amorimille? ”Hän ei ymmärrä”
- Näin Pep Guardiola ohjeisti Man Cityä Mestarien liigan ratkaisuotteluun
- Arne Slotilta huonoja uutisia Liverpool-puolustajasta
- Liverpool lainasi puolustajansa Irlantiin
- Romano: Bournemouth-tähden sopimuksessa ulosostopykälä
- Saako Paul Pogba uuden mahdollisuuden? ”On epätoivoinen”
- John Obi Mikel: Roman Abramovitš olisi jo antanut potkut Enzo Marescalle
- Michael Owen haukkui kolme Man Unitedin pelaajaa maanrakoon: ”Eivät tee mitään”