Liverpool säilytti johtoasemansa Valioliigan kärkipaikalla ennallaan
Keskiviikkona Merseysiden derbyssä täyden pistepotin Evertonin vieraana menettänyt Liverpool palasi sunnuntaina voittokantaan Valioliigassa. 2-1-kotivoitto Wolverhamptonia vastaan säilytti The Redsin johtoaseman sarjakärjessä seitsemässä pisteessä.
Liverpool aloitti ottelussa maalinteon ensimmäisen vartin täytyttyä. José Sa pelasi itsensä ulos vastaantulollaan ja Luis Díaz pääsi tökkäämään johto-osuman isännille.
Díaz aiheutti vaaraa vierailla uudelleen 35. minuutin pelin jälkee. Sa joutui rikkomaan häntä haastanutta kolumbialaista ja pallo vietiin pilkulle. Mohamed Salah sijoitti kuulan keskelle maalia ja Liverpool johti kahdella maalilla.
Wolves nousi peliin mukaan 66. peliminuutilla syntyneellä kavennuksella, kun Matheus Cunha laukoi voimakkaan kudin kaaren takaa vasempaan takanurkkaan. Enempää maaleja ei syntynyt ja pisteet jäivät Anfieldille.
Liverpool johtaa Arsenalia Valioliigan kärkipaikalla seitsemällä pisteellä. The Reds kohtaa seuraavassa ottelussaan vieraissa Aston Villan ensi viikon keskiviikkona.
| # | Joukkue | O | V | T | H | M | P |
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| 1 | Liverpool | 38 | 25 | 9 | 4 | 86-41 | 84 |
| 2 | Arsenal | 38 | 20 | 14 | 4 | 69-34 | 74 |
| 3 | Manchester City Man City | 38 | 21 | 8 | 9 | 72-44 | 71 |
| 4 | Chelsea | 38 | 20 | 9 | 9 | 64-43 | 69 |
| 5 | Newcastle | 38 | 20 | 6 | 12 | 68-47 | 66 |
| 6 | Aston Villa | 38 | 19 | 9 | 10 | 58-51 | 66 |
| 7 | Nottingham | 38 | 19 | 8 | 11 | 58-46 | 65 |
| 8 | Brighton | 38 | 16 | 13 | 9 | 66-59 | 61 |
| 9 | Bournemouth | 38 | 15 | 11 | 12 | 58-46 | 56 |
| 10 | Brentford | 38 | 16 | 8 | 14 | 66-57 | 56 |
| 11 | Fulham | 38 | 15 | 9 | 14 | 54-54 | 54 |
| 12 | Crystal Palace | 38 | 13 | 14 | 11 | 51-51 | 53 |
| 13 | Everton | 38 | 11 | 15 | 12 | 42-44 | 48 |
| 14 | West Ham | 38 | 11 | 10 | 17 | 46-62 | 43 |
| 15 | Manchester United Man Utd | 38 | 11 | 9 | 18 | 44-54 | 42 |
| 16 | Wolverhampton Wolves | 38 | 12 | 6 | 20 | 54-69 | 42 |
| 17 | Tottenham | 38 | 11 | 5 | 22 | 64-65 | 38 |
| 18 | Leicester | 38 | 6 | 7 | 25 | 33-80 | 25 |
| 19 | Ipswich Town IPS | 38 | 4 | 10 | 24 | 36-82 | 22 |
| 20 | Southampton | 38 | 2 | 6 | 30 | 26-86 | 12 |
LUE MYÖS!
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liverpoolin Alexander Isak kävi leikkauksessa – kuukausia sivussa
- Sean Dyche haluaa ex-luottopelaajansa Nottingham Forestiin
- Bruno Fernandesin loukkaantuminen huolettaa joukkuekaveria: ”Valtava takaisku”
- Xavi Simons pyysi anteeksi taklaustaan – näin kommentoi Virgil van Dijk
- Wayne Rooney: Declan Rice on Englannin seuraava kapteeni
- Aston Villalle kritiikkiä aivovammajärjestöltä Emi Martínezin tilanteesta
- Brittimediassa keskenään ristiriitaista tietoa Arsenalin siirtosuunnitelmista
- Pep Guardiola punnitsee Man Cityn pelaajat joulun jälkeen: ”He voivat syödä, mutta…”
- Sky: Nämä ovat Chelsean suunnitelmat tammikuun varalle
- Erikoinen yllätys: vastikään Tottenhamiin palannut urheilupomo lähdössä nyt muualle
- Alexander Isak loukkaantui – näin Arne Slot kommentoi
- Crystal Palacen Oliver Glasner kiehui: ”Todella häpeällinen esitys”
- West Ham -hyökkääjä voi siirtyä hetkenä minä hyvänsä
- Nemanja Matić sai Manchester Unitedilta sakon ja uhkasi lähteä: ”Chelseassa ei olisi ikinä käynyt noin”
- Manchester Unitedin penkinlämmittäjän siirto lähestyy, vai lähestyykö?
- Frank Lampard raivostutti vastustajan: ”Pyydän anteeksi”
- Morgan Rogers kaatoi maaleillaan Manchester Unitedin Valioliigassa
- Mirror: Arsenal haluaa 18-vuotiaan ranskalaisen
- Erikoinen yllätys: vastikään Tottenhamiin palannut urheilupomo lähdössä nyt muualle
- Kobbie Mainoon velipuoli kohautti tempauksellaan – Rúben Amorim kommentoi