Mikel Arteta: Arsenalin on noustava uudelle tasolle – ”Kun onnistumme siinä…”

PSV isännöi Arsenalia tiistai-iltana Mestarien liigan neljännesvälierien avausosassa.
Arsenalilla on alla kaksi heikkoa tulosta Valioliigassa. Arsenal hävisi hiljattain kotikentällään West Hamille ja viime viikolla Arsenal jäi maalittomaan tasapeliin Nottingham Forestin vieraana.
Arsenal on jäänyt 13 pisteen päähän Valioliigaa johtavasta Liverpoolista, joten mestaruustaistelu alkaa olla pian taputeltu.
Arsenal-luotsi Mikel Artetan mukaan joukkueen on nostettava tasoaan kevään suurissa peleissä, jotta se voi taistella tosissaan menestyksestä.
– Minun on yritettävä selittää mahdollisimman hyvin pelaajilleni, mitä aiomme tehdä ja miksi teemme niin. Kahdessa edellisessä ottelussa peliesitykset ovat olleet hyvin erilaisia. Emme ole saaneet haluamiamme tuloksia, mutta edellisessä pelissä olimme selvästi parempia.
– Meillä on edelleenkin tarpeeksi voimia päästä uudelle tasolle. Kun pelaamme tällaisissa paikoissa, on meidän nostettava tasoa ja standardeja. Jokaisen yksilön on oltava parhaimmillaan. Kun onnistumme siinä, olemme todella vahva joukkue.
Illan ottelu potkaistaan käyntiin klo 22.00.
Viaplay näyttää kaikki Valioliigan ottelut.
LUE MYÖS
Voita kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin 2025 Tampereelle!
-
- VIP-pakettiin sisältyy:
- otteluliput Suomen otteluun parhailta paikoilta
- korkeatasoinen ruokailu
- oma nimetty pöytä ennen ottelua, puoliajalla ja ottelun jälkeen
- majoitus Sokos Hotel Ilveksessä
- VIP-pakettiin sisältyy:
-
- Thomas Tuchel haluaa korjata tämän ongelman Englannin maajoukkueessa: ”Tunsin sen pelaajien harteilla”
- Mikel Merino sai tietää uudesta pelipaikastaan vain hetki ennen aloituspotkua: ”Tekivät sen tarkoituksella”
- Betis haluaa pitää Antonyn riveissään – valmis maksamaan suuremman osan pelaajan palkasta
- West Ham teki rahakkaan tarjouksen Angel Gomesille
- Mauricio Pochettino haluaa palata jonain päivänä Tottenhamiin
- Toimittaja: Virgil van Dijk kiinnostunut siirtymään MLS:ään
- Arsenal neuvottelee jatkosopimuksesta Bukayo Sakan kanssa
- Guardian: Lucas Paquetá ei usko saavansa rangaistusta – Englannin jalkapalloliitto hakee elinikäistä pelikieltoa
- Atlético kiinnostunut Liverpoolin Darwin Núñezista
- Cole Palmer sivuun Englannin maajoukkueesta – kärsii lihasvammasta

- Lehti: Liverpool kiinnostunut Bayer Leverkusenin Jeremie Frimpongista
- Cole Palmer sivuun Englannin maajoukkueesta – kärsii lihasvammasta