PSG pudotti Liverpoolin Mestarien liigasta!

Liverpool ja PSG iskivät yhteen tiistai-iltana Mestarien liigan neljännesvälierien jälkimmäisessä osassa.
PSG pudotti Liverpoolin lopulta rangaistuspotkukilpailussa ja eteni turnauksen puolivälierävaiheeseen.
Liverpool oli voittanut Pariisissa pelatun avausosan 1-0, vaikka oli suorastaan jyrän alla PSG:n vieraana läpi ensimmäisen osaottelun.
Pariisissa PSG dominoi pelitapahtumia, mutta tiistai-iltana Liverpool aloitti pelin vahvasti. Liverpool piti palloa ja kykeni luomaan muutaman vaarallisen maalipaikan jo alkuhetkillä.
Arne Slotin Liverpool otti riskejä pallon kanssa ja piti puolustuslinjaansa korkealla, joka jätti paljon tilaa linjan taakse. PSG onnistui käyttämään sen hyväkseen jo 12. minuutilla. PSG hyödynsi nopean tilanteenvaihdon ja pelasi pallon muutamassa sekunnissa omalta kenttäpuoliskoltaan Liverpoolin boksin läheisyyteen.
Bradley Barcola pelasi pallon maalin edustalle. Ibrahima Konaté pääsi palloon väliin, mutta topparin kosketus epäonnistui ja Ousmane Dembélé pääsi siirtämään pallon tyhjään maaliin.
Toisella jaksolla Liverpool oli PSG:n niskan päällä. PSG-vahti Gianluigi Donnarumma venyi muutamaan nappitorjuntaan ja piti pariisilaiset pelissä mukana. Liverpool hallitsi varsinaisen peliajan loppua. Jarell Quansah puski pallon tolppaan. Tilanne vihellettiin paitsioksi, vaikka hidastusten mukaan vihellys oli väärä.
Varsinainen peliaika päättyi PSG:n 1-0-voittoon, joten peli eteni jatko-otteluun. PSG sai maalipaikan heti jatko-ottelun alussa, mutta Lucas Beraldon puski viuhui tolpan juuresta ohi maalin. PSG loi selvästi paremmat paikat jatko-ottelussa. Beraldon puskun lisäksi Dembélé pääsi laukomaan boksin sisältä, mutta laukaus meni tolpan vierestä ohi.
Peli eteni lopulta rangaistuspotkukilpailuun. PSG vei sen nimiinsä maalein 4-1 ja eteni jatkoon. PSG-vahti Gianluigi Donnarumma nousi joukkueensa sankariksi torjuttuaan kaksi pilkkua.
LUE MYÖS
Voita kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin 2025 Tampereelle!
-
- VIP-pakettiin sisältyy:
- otteluliput Suomen otteluun parhailta paikoilta
- korkeatasoinen ruokailu
- oma nimetty pöytä ennen ottelua, puoliajalla ja ottelun jälkeen
- majoitus Sokos Hotel Ilveksessä
- VIP-pakettiin sisältyy:
-
- Mikel Merino sai tietää uudesta pelipaikastaan vain hetki ennen aloituspotkua: ”Tekivät sen tarkoituksella”
- Betis haluaa pitää Antonyn riveissään – valmis maksamaan suuremman osan pelaajan palkasta
- West Ham teki rahakkaan tarjouksen Angel Gomesille
- Mauricio Pochettino haluaa palata jonain päivänä Tottenhamiin
- Toimittaja: Virgil van Dijk kiinnostunut siirtymään MLS:ään
- Arsenal neuvottelee jatkosopimuksesta Bukayo Sakan kanssa
- Guardian: Lucas Paquetá ei usko saavansa rangaistusta – Englannin jalkapalloliitto hakee elinikäistä pelikieltoa
- Atlético kiinnostunut Liverpoolin Darwin Núñezista
- Cole Palmer sivuun Englannin maajoukkueesta – kärsii lihasvammasta
- Lehti: Liverpool kiinnostunut Bayer Leverkusenin Jeremie Frimpongista