Valioliiga-managerilta surullinen avautuminen: ”Me putoamme sarjasta – emme ole hyviä”
Southamptonin surkeaan kauteen tuli viimeistään lopullinen niitti lauantaina, kun viivan yläpuolella oleva Wolverhampton haki vieraspisteet St Mary’s -stadionilta.
”Sotonin” manageri Ivan Juricilta kysyttiin pelin jälkeen, voiko joukkue vielä säilyä Valioliigassa.
− Emme todellakaan voi, kuului luotsin vastaus.
− Me putoamme sarjasta, mutta haluaisin, että lähtisimme taistellen ja arvokkaammin, Juric jatkoi BBC:n mukaan.
Alakuloa
Joukkue on kerännyt 29 ottelusta vaivaiset yhdeksän pistettä. Valioliigassa kotipelien tappioputki on nyt yhdeksän ottelun mittainen.
Juricin ryhmä ei ole ollut lähelläkään pääsarjatasoa.
− Tämä oli taas yksi osoitus siitä, ettemme ole kykeneväisiä saamaan pisteitä. Aina puuttuu jotain, Juric sadatteli.
Päävalmentaja totesi surullisen faktan.
− Pelaajilla on tahtoa ja he tekevät parhaansa, mutta on sellaisia hetkiä, ettemme vain ole tarpeeksi hyviä. Ja siinä se.
Southamptonilla on nyt matkaa Wolverhamptoniin 17 pistettä, ja sijoilla 18 ja 19 olevat Ipswich ja Leicester ovat kahdeksan pisteen päässä.
Wolvesille voitto oli arvokas, sillä Ipswich ja Leicester ovat yhdeksän pisteen takamatkalla. Leicester on pelannut ottelun Wolvesia vähemmän.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Valioliiga-seurojen havitteleman suurlupauksen hinta nousi yli haamurajan
- Viníciuksen hinta paljastui: ei aivan mahdoton
- Arsenalin uusi hankinta onnistui heti
- Romano: Liverpoolin ykköskohde ei jatka PSG:ssä
- Romano: Arsenal hankkii 16-vuotiaan huippulupauksen
- Jermain Defoen lähtöpasseista lisää tietoa – taustalla ”kasvavia huolia” toiminnasta
- Eddie Howe avasi suunsa – kommentoi Bruno Guimaraesin ja Arsenalin tilannetta
- Liverpoolin puolustus kapenee – uusi loukkaantuminen harjoitusottelussa
- Chelsea pisti rahaa likoon – tavoittelee 18-vuotiasta superlupausta
- Sieltä se tuli – Leeds jätti tarjouksen Saksan maajoukkuemiehestä
- Nuori hyökkääjä, 15, vastasi yhdellä sanalla penkitykseen Manchester Unitedissa
- Brittilehti kertoo huonoja uutisia Viníciuksesta haaveileville Arsenal-faneille
- Liverpoolin puolustus kapenee – uusi loukkaantuminen harjoitusottelussa
- Romano: Liverpoolin ykköskohde ei jatka PSG:ssä
- Eddie Howe avasi suunsa – kommentoi Bruno Guimaraesin ja Arsenalin tilannetta
- Arsenalin uusi hankinta onnistui heti
- Romano: Arsenal hankkii 16-vuotiaan huippulupauksen
- Sieltä se tuli – Leeds jätti tarjouksen Saksan maajoukkuemiehestä
- Arvostettu asiantuntija paljastaa: Arsenal tavoittelee kesän suurinta siirtopommia
- Chelsea pisti rahaa likoon – tavoittelee 18-vuotiasta superlupausta