Matheus Cunha haluaa jättää Wolverhamptonin kesällä: ”Olen tehnyt sen selväksi”

Matheus Cunha pelaa nappikautta Wolverhamptonissa.
Cunha, 25, on viimeistellyt kuluvalla kaudella 13 maalia Valioliigassa ja on joukkueensa suurin tähti.
Jos Cunhan kausi on ollut hieno, ei samaa voi sanoa Wolverhamptonista. Wolverhampton on taistellut läpi kauden putoamista vastaan. Wolverhampton oli pitkään jopa putoamisviivan alla, mutta viime viikkoina joukkue on onnistunut jättämään putoamisviivan jo yhdeksän pisteen päähän.
Cunha sai tammikuussa tarjouksia muista valioliigaseuroista. Cunha päätti kuitenkin jäädä Wolverhamptoniin.
– Minulla oli paljon tarjouksia, mutta minusta ei olisi tuntunut hyvältä vaihtaa maisemaa kesken kauden. On asioita, joita et voi kontrolloida, mutta en olisi voinut jättää seuraa kesken kauden, kun olimme vaikeassa tilanteessa putoamisviivan alapuolella. Nyt olemme lähempänä tavoitteemme saavuttamista, Cunha totesi Guardianille.
Cunha ilmoitti haastattelussa haluavansa vaihtaa maisemaa kuluvan kauden jälkeen.
– Olen kuitenkin tehnyt sen selväksi, että minun on otettava seuraava askel urallani. Haluan taistella pokaaleista ja suurista asioista. Minulla on potentiaalia, Cunha vakuutti.
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Eddie Howe puhui avoimesti selättämästään sairaudesta – lääkärin nopea reagointi sai erikoiskiitoksen
- Näin Rúben Amorim arvioi Manchester Unitedin vetovoimaa siirtomarkkinoilla: ”Meillä on selvä suunnitelma”
- David Moyes vahvisti Evertonin musertavan takaiskun: ”Hän tulee olemaan loppukauden sivussa”
- Manchester Unitedin tähtipelaajan kausi saattaa olla ohi
- Arne Slot: Liverpoolilla viikonloppuna suuri vastuu
- Ura Arsenalissa jatkuu sittenkin? Seura tehnyt uuden sopimustarjouksen keskikenttätähdelleen
- Man United tekemässä jättikaappauksen toisesta Valioliiga-seurasta
- Times: Atlético Madrid haluaa kaksi pelaajaa Tottenhamista tänä kesänä
- Man United -legenda: Ruben Amorim tarvitsee apua pelaajahankinnoissa – ”Rekrytointi ei ole ollut tarpeeksi hyvää”
- Romano: Valioliigassa tehdään varmuudella 50 miljoonan punnan jättikauppa tänä kesänä
- Romano: Valioliigassa tehdään varmuudella 50 miljoonan punnan jättikauppa tänä kesänä
- Man United tekemässä jättikaappauksen toisesta Valioliiga-seurasta
- Graham Potter vastasi West Ham -pelaajan rankkaan ulostuloon: ”Olen joistakin asioista eri mieltä”
- Times: Atlético Madrid haluaa kaksi pelaajaa Tottenhamista tänä kesänä
- NBA-legenda mukaan Evertonin omistajaksi
- Man United -legenda: Ruben Amorim tarvitsee apua pelaajahankinnoissa – ”Rekrytointi ei ole ollut tarpeeksi hyvää”
- Arne Slot: Liverpoolilla viikonloppuna suuri vastuu
- Asiantuntija ehdotti tätä hyökkääjää Manchester Unitedille – ”Puolustajille painajainen”
- Newcastlelle odotettu ilouutinen
- Manchester Unitedin tähtipelaajan kausi saattaa olla ohi