Sunderlandin meno on pari viime kautta ollut yhtä ruusuilla tanssimista. Nyt alkaa tulla ruusunpiikkejä vastaan. Edessä on pudotus maan pinnalle.

Viime kausi

Sunderlandin pitkä korpivaellus päättyi reilu vuosi sitten. Valioliigasta oli pudottu kauden 2016-17 päätteeksi ja Sunderland oli viettänyt neljä kautta jopa Ykkösliigassa. Kaudella 2024-25 asiat kuitenkin muuttuivat, kun Régis Le Bris palkattiin päävalmentajaksi. Sunderland sijoittui Mestaruussarjassa neljänneksi ja pääsi nousukarsintojen kautta takaisin Valioliigan kirkkaisiin valoihin.

Lähtökohdat kauteen eivät olleet helpot. Nousijan taival on aina kivinen ja nyt on muistettava, että Sunderland oli ollut edelliskaudella Mestaruussarjassakin vasta neljänneksi paras.

Siispä koko pakka meni uusiksi. Uusia pelaajia hankittiin kauden alla ja aikana yhteensä 18. Siirtoihin poltettiin rahaa yli 200 miljoonaa euroa.

Kaikki muutokset huomioiden Le Bris sai hiottua pelaajista joukkueen häkellyttävän lyhyessä ajassa. Sunderlandille ei osunut missään vaiheessa mitään erityisen vaikeaa jaksoa. Toki oli voitottomia putkia ja tappioputkia, muttei mitään dramaattista. Heikoimmillaan Sunderland oli 13:s, parhaimmillaan toinen. Lopulta Sunderland oli Valioliigassa seitsemäs. Huikea saavutus nousijalta.

FA Cupissa Sunderland putosi yllättäen viidennellä kierroksella Port Valelle ja Liigacupissa tuli lähtö Huddersfieldia vastaan heti avauspelissä. Ehkä se oli siunauskin, jotta joukkue kykeni keskittymään Valioliigaan.

Nyt edessä on taas ihan uudenlainen haaste, sillä Sunderlandin pitäisi pelata kolmea kotimaista kilpailua ja samaan aikaan vielä Eurooppa-liigaa.

Pelaajasiirrot

Sunderlandin siirtoikkuna on ollut lähes kuollut. Juuri mitään ei ole tapahtunut. Markkinoilta on hankittu vain yksi vahvistus, eikä euroakaan ole käytetty siirtosummiin. Metritavaraa on kyllä heivattu ulos runsain mitoin.

Lähteneet

Eliezer Mayenda, Sunderland -> Stade Rennes, 22 miljoonaa euroa

Vähän yllättävä siirto. 22-vuotias hyökkääjä pelasi viime kaudella vain jämäminuutteja. Teki 23 pelissä kaksi maalia. Sunderland sai muhkean korvauksen näillä näytöillä.

Dan Neil, Sunderland -> Rangers, ilmaissiirto

Keskikenttämies on Sunderlandin kasvatti. Taso ei riittänyt Valioliigaan. Istui syksyn penkillä, pelasi kevään lainalla Ipswichissä Mestaruussarjaa ja lähti nyt vapaana agenttina Skotlantiin.

Arthur Masuaku, Sunderland -> Konyaspor, ilmaissiirto

Kokenut vasen pakki haalittiin Sunderlandiin vapaiden pelaajien markkinoilta vuosi sitten. Osoittautui aivan ylijäämäpelaajaksi. Kevään lainakin meni penkin alle. Lähti Turkkiin.

Timothée Pembélé, Sunderland -> Le Havre, ilmaissiirto

23-vuotias oikea pakki pelasi Sunderlandissa kolmen vuoden aikana vain kahdeksan ottelua. Kävi kahteen otteeseen lainalla Le Havressa, joka hankki nyt miehen pysyvästi itselleen.

Nazariy Rusyn, Sunderland -> Karpaty Lviv, ilmaissiirto

Hyökkääjä teki viime kauden lainan aikana Puolassa neljä maalia 25 peliin. Palasi kotimaahansa Ukrainaan.

Harrison Jones, Sunderland -> Peterborough, ilmaissiirto

Sunderlandin oma kasvatti. 21-vuotiaan keskikenttämiehen taso ei riittänyt Valioliigaan ja ura jatkuu nyt paria porrasta alempana.

Leo Hjelde, Sunderland -> Mechelen, siirtosumma ei tiedossa

Norjalaistopparista ei ollut vahvistukseksi Sunderlandille. 22-vuotiaan pelaajan ura jatkuu Belgiassa.

Ahmed Abdullahi, Sunderland -> Eyüpspor, siirtosumma ei tiedossa

Lisää kuonaa. 22-vuotias keskushyökkääjä heivattiin Turkkiin. Ei mitään käyttöä Valioliigassa.

Milan Aleksic, Sunderland -> Partizan, laina

20-vuotias hyökkäävä keskikenttä on Sunderlandin parin vuoden takainen hankinta. Pelasi viime syksyn lainalla Puolassa ja tämä kausi menee Serbiassa. Valioliigaan on vielä matkaa.

Dennis Cirkin, Sunderland -> ilman seuraa

Vasen pakki jäi olemattomalle vastuulle. Sopimusta ei uusittu.

Bertrand Traoré, Sunderland -> ilman seuraa

Oikea laitahyökkääjä hankittiin vuosi sitten. 30-vuotiaasta ei ollut joukkueelle mitään iloa. Kevät kariutui polvivammoihin ja nyt mies on vapaa agentti.

Niall Huggins, Sunderland -> ilman seuraa

Jos ei saa kunnolla peliaikaa Ykkösliigassa, on turha haaveillakaan peliajasta Valioliigassa. Oikea pakki ei saanut uutta sopimusta.

Lutsharel Geertruida, Sunderland -> Leipzig, laina päättyi

Sunderland lainasi Geertruidan vahvistamaan puolustustaan viime kaudeksi. Ei kuitenkaan ole mikään iso menetys.

Saapuneet

Thomas Meunier, Lille -> Sunderland, ilmaissiirto

Belgian maajoukkueen oikea pakki. Kärsi viime kaudella loukkaantumisista, mutta oli kunnossa ollessaan Lillen avaava pelaaja puolustuksen oikealla laidalla. Ei ole Sunderlandissa välttämättä avauksen mies, mutta vähintään tarjoaa kelpo vaihtoehdon.

Luís Semedo, Moreirense -> Sunderland, palasi lainalta

23-vuotias keskushyökkääjä lähetettiin peliajan perässä lainalle Portugaliin viime kaudeksi. Peliaikaa ei kunnolla tullut, ja maalejakin vain kolme kappaletta 21 peliin. Sunderlandilla tuskin on kaverille käyttöä.

Aji Alese, Portsmouth -> Sunderland, palasi lainalta

Käytännössä koko kausi meni pilalle loukkaantumisten vuoksi. Sunderlandilla ei ole käyttöä 25-vuotiaalle topparille.

Alan Browne, Middlesbrough -> Sunderland, palasi lainalta

31-vuotias keskikenttämies ei ole valioliigatason pelaaja. Mestaruussarjassa on sen sijaan tahkonnut yli 400 peliä. Niistä 38 tuli viime kauden lainalla. Tuskin jää Sunderlandiin.

Jenson Seelt, Wolfsburg -> Sunderland, palasi lainalta

Kookas toppari lainattiin peliajan perässä Saksaan viime kaudeksi. Vastuuta tuli hyvin, kunnes polvivamma katkaisi kauden. On edelleen toipilaana.

Anthony Patterson, Millwall -> Sunderland, palasi lainalta

26-vuotias maalivahti on Sunderlandin oma kasvatti. Istui syksyn penkillä ja pelasi kevään lainalla sarjaporrasta alempana. Sunderlandissa tuskin pääsee pelaamaan.

Simon Adingra, Monaco -> Sunderland, palasi lainalta

Vuodentakainen hankinta Brightonista. Sai vaihtelevasti vastuuta syksyllä ja lähetettiin kevääksi lainalle Monacoon. Siellä melko isossa roolissa vasemmalla laidalla. Kuului myös Norsunluurannikon MM-joukkueeseen.

  • Katso kaikki Valioliigan kesän siirrot tästä.

Valmennus ja pelitapa

  • Päävalmentaja: Régis Le Bris
Régis Le Bris. Kuva: AOP

Le Bris on tehnyt uskomatonta työtä. Ensin nousu Mestaruussarjasta Valioliigaan ja heti avauskaudella Eurooppaan. Tällaista ei muuten nähdä kovin usein.

Taktisesti Le Bris luottaa lähes aina neljän puolustajan linjaan. Tyypillisin muoto on 4-2-3-1. Joukkue vetäytyy suosiolla tiiviseen muotoon ja ottaa hyökkäyksiä vastaan.

Sunderland ei ole mikään erityisen aggressiivisesti taklaava ja syöttöjä katkova joukkue, mutta keskustan se pyrkii pitämään tukossa. Joukkue pyrkii ohjaamaan vastustajan laidoille. Keskityksiä kyllä satelee Sunderlandin boksiin, mutta se luottaa hoitavansa ne. Ja aika hyvin hoitaakin.

Viime kauden tilastot kertovat, että Sunderlandia vastaan tulleista maalintekoyrityksistä kaikkein suurin prosentti tuli boksin ulkopuolelta. Se kertoo siitä, että vastustaja ei pääse muodon sisään, vaan joutuu yrittämään maalintekoa kauempaa.

Hyökkäyspelissä Sunderland painottaa laitoja, etenkin oikeaa. Siinä on vielä tekemistä, miten Sunderland pääsisi hyökkäyskolmanneksella parhaaseen maalintekosektoriin. Turhan usein maalintekoyritys lähtee pienen prosentin kulmasta. Ylipäätään joukkue ei kykene tarpeeksi luomaan maalipaikkoja. Ei ihme, että Sunderland teki viime kaudella neljänneksi vähiten maaleja.

Varoituksen sananen. Vaikka viime kausi oli huikea Sunderlandilta, siinä oli myös tuuria mukana. Joukkueen viime kauden pisteodottama oli koko sarjan kolmanneksi heikoin (!).

Tehtyjen maalien määrä noudatti melko lailla odottamaa, mutta omaan päähän Sunderland uhmasi tilastoja. Salama ei iske samaan paikkaan kovin montaa kertaa. Jos Sunderland ei pysty vähentämään vastustajien maalipaikkojen määrää, voitot alkavat pian kääntyä tasapeleiksi ja tasapelit tappioiksi.

Seuraa heitä

Kuka tekisi maalit?

Sunderlandin paras maalintekijä Valioliigassa oli viime kaudella Hollannin maajoukkueen Brian Brobbey: seitsemän maalia. Ylipäätään vain 14 eri pelaajaa teki maalin. Joukkue kaipaisi kipeästi sellaista maaliruiskua, joka paukuttaisi 15 maalia kaudessa. Se helpottaisi kummasti painetta omassa päässä.

Liikaa kilpailuja?

Sunderlandille oli ehkä onni viime kaudella, että se putosi verrattain aikaisessa vaiheessa cupeista. Pelitahti oli hurja jo viime kaudella ja nyt mukaan tulee vielä Eurooppa-liiga. Ei ole kovin paljon aikaa harjoitella ja opetella uutta, kun jatkuvasti pitää olla palautumassa edellisestä pelistä tai valmistautumassa seuraavaan peliin. Se on ihan uudenlainen tilanne Sunderlandille. Yhä isommaksi ongelman tekee se, ettei materiaalin leveys oikein riitä näin moneen kilpailuun.

Onko Sunderland kupla?

Nousukarsinnoista Valioliigaan ja heti eurokentille. Mieletön tuhkimotarina, mutta samaan aikaan herää kysymys: oliko se vain unta? Viime kauden menestystä ei kukaan ota Sunderlandilta pois, mutta edistyneet tilastot kertovat, ettei menestys ollut kovin kestävällä pohjalla.

Joukkue

Maalivahdit

Robin Roefs on selkeä ykkönen. Ruotsin Melker Ellborg tuuraa.

Puolustus

Neljän linjassa Nordi Mukiele on avauksessa. Kysymys vain kuuluu, missä? Mukiele pelasi viime kaudella vuorotellen topparina ja oikeana pakkina. Vasemmalla ykkösvaihtoehto on Reinildo Mandava. Trai Hume voi pelata sekä oikealla että vasemmalla ja tarvittaessa laitahyökkääjänäkin. Uusi hankinta Thomas Meunier pelaa oikealla, mutta ei hänkään ehdoton avauksen mies ole, eli kilpailua piisaa.

Se nyt lienee sentään selvää, että topparin tontilla isäntä talossa on Omar Alderete. Mukielen kanssa toisen topparin paikasta kilpailee Dan Ballard. Luke O’Nien voi saada jokusen pelin keskellä tai oikealla.

Keskikenttä

Granit Xhaka komentaa joukkojaan keskikentän ytimessä. Hänen rinnallaan pelaa Noah Sadiki. Hyökkäävämmän vaihtoehdon tarjoaa Habib Diarra. Kymppialue on Enzo Le Féen aluetta. Taituri voi pelata myös vasemmalla.

Hyökkäys

Hyökkäyksessä selkein avauksen paikka on Brian Brobbeylla keskellä. Wilson Isidor antaa tulitukea. Laidoilla Simon Adingra on vasemmalle vaihtoehto, samoin viime talven hankinta Nilson Angulo. Le Fée pelaa tosiaan joko vasemmalla tai keskikaistalla. Chemsdine Talbi voi pelata kummalla laidalla tahansa. Yksi mielenkiintoinen nimi on myös oma kasvatti, 19-vuotias Chris Rigg, joka voi pelata kymppialueella ja oikealla laidalla.

Ihanneavaus

Arvio sijoituksesta

Sija: 16

Sunderland pelasi mielettömän kauden. Nyt on kuitenkin pakko olla ilonpilaaja ja sanoa, että se ei toistu.

On todennäköisempää, että Sunderland pelaa tällä kaudella sarjapaikastaan kuin europaikoista. Syitä on muutama. Ensinnäkin joukkue uhmasi todennäköisyyksiä viime kaudella aika rajusti. Toiseksi joukkue ei ole kesän aikana vahvistunut oikeastaan yhtään. Kolmantena Sunderland joutuu jakamaan huomiotaan ja pelaajien rasitusta yhteen ylimääräiseen kilpailuun matkustuksineen.

Régis Le Bris on melkoinen ihmemies, jos Sunderland on kauden jälkeen kymmenen parhaan joukossa.

Näytä Sunderlandin otteluohjelma

Jaakko Perttilä

LUE MYÖS: