Mikel Arteta: Arsenal noudatti protokollaa Thomas Parteyn tapauksessa
Arsenal-manageri Mikel Arteta on sitä mieltä, että seura noudatti oikeaa protokollaa keskikenttäpelaaja Thomas Parteyn raiskaustapauksessa.
Parteyn, 32, sopimus Arsenalissa loppui kesä-heinäkuun vaihteeseen. Neljä päivää myöhemmin hänelle annettiin syytteet viidestä raiskauksesta sekä seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Asianosaisia jutussa on kolme. Epäilty rikoskokonaisuus ajoittuu vuosien 2021 ja 2022 väliselle ajalle.
Partey on kiistänyt syytteet. Hänet pidätettiin raiskauksesta epäiltynä ensimmäisen kerran heinäkuussa 2022.
Partey sai jatkaa Tykkimiesten avauksen vakiokasvona, mutta häneen kohdistetut epäilyt olivat julkinen salaisuus. Yksi asianosaisista sanoi toissa viikolla The Athleticin haastattelussa, että fanit lähettivät hänelle paljon kuvia ja videoita Parteyn peleistä. Hänet uhattiin muun muassa sytyttää tuleen, ja herjaukset saivat lisää pontta, jos Partey teki maalin.
– Luulen, että seura oli hyvin selkeä tiedotteessaan. Meneillään on paljon oikeusjuttuja, jotka ovat todella monimutkaisia. Joten en voi kommentoida asiaa, Arteta sanoi maanantaina The London Standardin mukaan.
Vielä toukokuussa Arteta oli ilmoittanut lehdistölle, että hän tahtoisi Parten jatkavan Arsenalissa. Lisäksi hän oli lokakuussa 2022 todennut Tottenham-pelin jälkeen, että Partey oli ”käynyt paljon läpi”.
Kun Artetalta kysyttiin maanantaina, toimiko Arsenal oikein Parteyn tapauksessa, hän vastasi, että ”sataprosenttisesti”.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- BBC: Tähtipelaaja eristettiin muusta Englannin joukkueesta
- Toimittaja: Arsenal suunnittelee 90 miljoonan tarjousta Valioliiga-tähdestä
- Jürgen Klopp paljasti, miten Liverpool yritti hankkia Kylian Mbappén – ”Panostimme täysillä”
- Xabi Alonso: Näin Chelsea voi menestyä – ”Se on aina kaikista tärkein asia”
- Emi Martínez kiinnostunut siirtymään Italian suurseuraan – tarjous ei miellytä Aston Villaa
- Newcastle ei kuuntele tarjouksia kapteenistaan – Arsenal kintereillä
- Englannin puolustajalle kahden ottelun pelikielto – sivussa mahdollisesta MM-välierästäkin
- Manchester United on kaappaamassa toisen valioliigaseuran ykkösmaalivahdin
- 18-vuotias lupaus Valioliigaan 27 miljoonalla eurolla
- Kohta jysähtää: Newcastle lyömässä isot rahat pöytään MM-kisatähdestä
- Kova kaappaus – ex-Barcelona-tähti vahvistamaan Crystal Palacea
- Manchester United on kaappaamassa toisen valioliigaseuran ykkösmaalivahdin
- Emi Martínez kiinnostunut siirtymään Italian suurseuraan – tarjous ei miellytä Aston Villaa
- Kohta jysähtää: Newcastle lyömässä isot rahat pöytään MM-kisatähdestä
- Xabi Alonso: Näin Chelsea voi menestyä – ”Se on aina kaikista tärkein asia”
- Newcastle ei kuuntele tarjouksia kapteenistaan – Arsenal kintereillä
- Man United kaappasi Chelsean tähtipelaajan – iski tiskiin jättisumman
- Lehti: Man United valmis maksamaan jättisumman Real Madridin supertähdestä
- Englannin puolustajalle kahden ottelun pelikielto – sivussa mahdollisesta MM-välierästäkin
- 18-vuotias lupaus Valioliigaan 27 miljoonalla eurolla