Kuka pääsee eroon riippakivestään? Napoli on iskenyt silmänsä entisiin Valioliiga-tähtiin
Italian hallitseva mestari Napoli jäi nuolemaan näppejään, kun Nottingham Forest otti kuskin paikan Dan Ndoyen siirtoneuvotteluissa. Uutisoimme asiasta aiemmin heinäkuussa.
Bolognassa laitahyökkääjänä pelaava Ndoye, 24, teki viime kaudella kahdeksan liigamaalia Italian Serie A:ssa ja oli joukkueensa toiseksi paras maalintekijä Santiago Castron ohella. Hän viimeisteli myös 1–0-voittomaalin Coppa Italian loppuottelussa AC Milania vastaan.
Sky-kanava kertoo, että Napolissa on nyt päädytty kolmeen varavaihtoehtoon, joita arvioidaan tarkemmin seuraavassa kokouksessa. Vaihtoehdot ovat Raheem Sterling Chelseasta, Jack Grealish Manchester Citystä ja Federico Chiesa Liverpoolista. Yhtä heistä Napoli lähtee tavoittelemaan.
Sterling, Grealish ja Chiesa ovat urallaan erilaisessa tilanteessa kuin Ndoye. 30-vuotiaan Sterlingin viime kausi Arsenalissa ei jättänyt muistijälkeä, eikä Chelsea huolinut häntä mukaan seurajoukkueiden MM-kilpailuihin.
Grealish, 29, ei mahtunut kisoihin myöskään. Chiesa, 27, puolestaan ei ollut oikeutettu edes Liverpoolin mestaruusmitaleihin vielä siinä vaiheessa, kun joukkue varmisti Valioliiga-voittonsa.
Napoli oli ollut aiemmin kesän siirtoikkunassa kiinnostunut myös Jadon Sanchosta, joka on jätetty käytännössä Manchester Unitedin toiminnan ulkopuolelle.
Lue lisää samasta aiheesta:
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Huh huh: Liam Roseniorin neronleimaus teki Chelsean ja Arsenalin välierästä trillerin
- Tottenham täräytti tiskiin ison hankinnan!
- Tottenhamissa myllertää – johtohahmo ulos
- Yllättävä kauppa siirtomarkkinoilla: Valioliigan kärkipään seura päästää maajoukkuehyökkääjän menemään
- ESPN: Manchester Unitedin suunnitelma tammikuun siirtoikkunaan on selvillä
- Romano: Everton teki tarjouksen hyökkääjästä
- Rosenior kutsuu Palmeria maailmanluokan pelaajaksi – paluu avaukseen vielä auki
- Athletic: Ole Gunnar Solskjær pettyi Manchester Unitedin ratkaisuun
- Newcastlelle surkeita uutisia – luottopelaaja viikkoja sivussa pelikentiltä
- Draamaa välierässä! Antoine Semenyo säkenöi Cityn paidassa – hämmentävä tuomariratkaisu puhuttaa
- Huh huh: Liam Roseniorin neronleimaus teki Chelsean ja Arsenalin välierästä trillerin
- Yllättävä kauppa siirtomarkkinoilla: Valioliigan kärkipään seura päästää maajoukkuehyökkääjän menemään
- ESPN: Manchester Unitedin suunnitelma tammikuun siirtoikkunaan on selvillä
- Athletic: Ole Gunnar Solskjær pettyi Manchester Unitedin ratkaisuun
- Tottenham täräytti tiskiin ison hankinnan!
- Tottenhamissa myllertää – johtohahmo ulos
- Romano: Everton teki tarjouksen hyökkääjästä
- FA Cupin neljännen kierroksen parit arvottu – yllättäjäjoukkue Macclesfield kohtaa seuraavan Valioliigaseuran
- Arne Slot arvosteli oman pelaajansa ratkaisua: ”Tuollaista ei pitäisi tapahtua edes harjoituksissa”
- Draamaa välierässä! Antoine Semenyo säkenöi Cityn paidassa – hämmentävä tuomariratkaisu puhuttaa