Mikel Arteta huolissaan Bukayo Sakan loukkaantumisista
Arsenalin manageri Mikel Arteta sanoo, että hän on huolissaan laitahyökkääjänsä Bukayo Sakan loukkaantumisista.
Saka, 23, oli viime kaudella kolme kuukautta sivussa loukattuaan oikean takareitensä ja parhaillaan hän kärsii vaivasta vasemmassa takareidessään.
Tuore loukkaantuminen pitää Sakan sivussa viikonlopun Liverpool-ottelusta ja Englannin ensi kuun MM-karsintapeleistä.
Sakan vasen takareisi ei vaadi leikkaushoitoa, mutta Artetan mukaan Arsenal on huolestunut toistuvista vaivoista.
– Bukayolla menee paremmin, mutta hän on valitettavasti muutaman viikon sivussa. Ei leikkausta. Tämä ei ole yhtä paha loukkaantuminen kuin edellinen. Tietysti loukkaantuminen on todella huonoa tuuria, mutta nyt se on toisessa reidessä, kommentoi Arteta Sky Sportsin mukaan.
Espanjalaisluotsilta kysyttiin, onko Sakan toinen takareisivamma vuoden sisään iso huolenaihe Arsenalissa.
– Kyllä, se on iso. Varsinkin kun puhutaan sprintteristä, pelaajasta, joka menee sille alueelle usein, joka tarvitsee sitä räjähtäväisyyttä ja nopeutta suunnanmuutoksissa ollakseen uhka.
– Me yritämme selvittää, miksi se tapahtui taas, ja tehdä hänestä vahvemman, mutta valitettavasti loukkaantumiset ovat osa uraa.
– Hänellä ei ole ollut montaa loukkaantumista, kun katsoo, kuinka paljon pelejä hän on pelannut, mutta tämä on ongelma, josta haluamme eroon.
LUE MYÖS
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Arsenal murjoi Tottenhamin derbyssä – Arteta: ”En voisi olla ylpeämpi”
- Manuel Akanji jäi yllättäen olemattomalle vastuulle Manchester Cityssä: ”Seurat vaativat lojaaliutta pelaajilta, mutta…”
- Wayne Rooney: Valioliigahistoriaa tehnyt James Milner tulee jatkamaan uraansa – ”Uskomaton saavutus”
- Eberechi Eze taas asialla – Arsenal teki selvää jälkeä Tottenhamista derbyssä
- Jamie Carragher ei pidä Tottenhamin putoamista mahdottomana
- Loppuhetkien maali ratkaisi Liverpoolin ottelun
- Bournemouthin Marcos Senesi suurseurojen kiikarissa
- Kestättekö paineet? Mikel Artetalta tiukka viesti Arsenalin pelaajille: ”Menkää toiseen seuraan”
- Luton-luotsi Jack Wilshere oli revittävä pois riidasta omien fanien kanssa
- Declan Rice: Arsenalissa käytiin tulisia keskusteluja viimeisimmän pettymyksen jälkeen
- Wayne Rooney: Valioliigahistoriaa tehnyt James Milner tulee jatkamaan uraansa – ”Uskomaton saavutus”
- Manuel Akanji jäi yllättäen olemattomalle vastuulle Manchester Cityssä: ”Seurat vaativat lojaaliutta pelaajilta, mutta…”
- Jamie Carragher ei pidä Tottenhamin putoamista mahdottomana
- Eberechi Eze taas asialla – Arsenal teki selvää jälkeä Tottenhamista derbyssä
- Loppuhetkien maali ratkaisi Liverpoolin ottelun
- Kestättekö paineet? Mikel Artetalta tiukka viesti Arsenalin pelaajille: ”Menkää toiseen seuraan”
- Arsenal murjoi Tottenhamin derbyssä – Arteta: ”En voisi olla ylpeämpi”
- Declan Rice: Arsenalissa käytiin tulisia keskusteluja viimeisimmän pettymyksen jälkeen
- Bournemouthin Marcos Senesi suurseurojen kiikarissa
- Harvey Elliottin lainasopimuksesta paljastui uusia yksityiskohtia