Chelsea tekemässä kaksi isoa pelaajakauppaa!

Chelsea on saamassa maaliin vielä kaksi isoa pelaajakauppaa ennen siirtoikkunan sulkeutumista.
Ensinnäkin Chelsea on kauppaamassa Nicolas Jacksonin Bayern Müncheniin, vaikka siirto vaikutti sunnuntai-iltana jo kaatuneen. Nyt kun Chelsea sai peruttua Marc Guiun Sunderland-lainan, Jackson on taas vapaa lähtemään.
Medialähteiden mukaan Jacksonin siirto on muotoa laina + ostovelvoite. Ostovelvoitteen kirjaaminen mukaan kauppaan oli Chelsean tavoite alun perinkin.
24-vuotias Jackson ehti pelata Chelseassa vain kaksi kautta. 81 ottelussa syntyi 30 maalia ja 12 maalisyöttöä.
Toisena pelaajakauppana Chelsea on myymässä Tyrique Georgen Fulhamiin. Alun perin 19-vuotiaan laitahyökkääjän piti siirtyä AS Romaan, mutta nyt suuntana näyttäisi olevan Fulham.
George on pelannut Chelsean edustusjoukkueessa 27 ottelua. Fulham maksaa The Athleticin mukaan Georgesta 22 miljoonaa puntaa, minkä lisäksi Chelsealle jää osuus mahdollisesta seuraavasta siirrosta.
Valioliiga.com seuraa siirtoikkunan viimeistä päivää herkeämättä. Live-seurantaan pääset tästä.
LUE MYÖS
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Harry Maguire kertoi, mitä voitto Liverpoolista merkitsee Man Unitedille
- Harry Maguire ratkaisijana! Manchester United kaatoi Liverpoolin
- Graham Potter siirtymässä maajoukkuepestiin
- Aston Villa jatkoi putkeaan Tottenhamin kustannuksella
- Pep Guardiola: Jack Grealish voi palata Manchester Cityyn – ”Monia asioita voi tapahtua”
- Rúben Amorim: Bruno Fernandes laukoo jatkossakin Manchester Unitedin rangaistuspotkut
- Erling Haaland vastaa yksinään Manchester Cityn maaleista – Pep Guardiola vaatii maaleja muiltakin pelaajilta
- ESPN: Tässä Nottingham Forestin omistajan vaihtoehdot joukkueen uudeksi päävalmentajaksi
- Arsenal jatkaa sarjakärjessä
- Hattutemppu ja kuuden maalin trilleri – näin pelattiin Valioliigassa

- Uudet potkut tulossa? Kriisiseuralle rökäletappio
- Erling Haaland vastaa yksinään Manchester Cityn maaleista – Pep Guardiola vaatii maaleja muiltakin pelaajilta
- Hattutemppu ja kuuden maalin trilleri – näin pelattiin Valioliigassa