Ensimmäinen peli Nottinghamissa: Sean Dyche teki heti kovan tempun
Portugalin suurseura FC Porto oli hävinnyt viimeksi kesäkuussa seurajoukkueiden MM-kisoissa, mutta torstai-iltana asiaan tuli muutos Eurooppa-liigassa.
Nottinghamin uusi päävalmentaja Sean Dyche johdatti heti ensimmäisessä ottelussaan Forestin voittoon. Porto kaatui City Groundilla 2–0.
Nottingham ei ollut voittanut kymmeneen viimeiseen otteluun kertaakaan, joten Nuno Espirito Santon ja Ange Postecogloun seuraaja sai heti joukkueeseen puhtia.
Dyche ehti olla uuden seuransa luotsina vain pari päivää, mutta se ei menoa haitannut. Manageri eli tunteella pelissä mukana. Nottingham laukoi molemmat maalinsa rangaistuspotkuista.
Ensin Morgan Gibbs-White iski kotijoukkueen johtoon 19. minuutilla. Toisella puoliskolla Igor Jesus laukoi täplältä 2–0, kun kellossa oli 77 minuuttia.
Porto sai toisen puoliskon alussa pallon maaliin, mutta tämä hylättiin paitsiona. Nottinghamille voitto oli Eurooppa-liigassa ensimmäinen tällä kaudella, sillä se pelasi tasan Real Betisin kanssa ja hävisi Midtjyllandille.
Seuraavaksi Dychellä ja Nottinghamilla on edessään kova haaste Valioliigassa, kun vastassa on Bournemouth vieraskentällä. Seuraava Eurooppa-liigan peli on vieraissa Sturm Grazia vastaan.
Samaan aikaan, kun Nottingham pelasi Eurooppa-liigassa, Crystal Palace isännöi Konferenssiliigassa kyproslaista AEK Larnakaa.
Monella on muistissa, että Uefa pudotti Palacen Konferenssiliigaan ja nosti Nottinghamin sen tilalle Eurooppa-liigaan, koska Palace sai sanktion omistajatahon eturistiriidan takia (Eurooppa-liigassa pelaavan Lyonin taustalla oli kauden alkaessa sama omistaja).
Oli kilpailu mikä tahansa, Crystal Palacen piti ilman muuta voittaa kyproslaisvastustajansa, mutta näin ei käynyt. AEK haki vierasvoiton, kun Riad Bajić iski voittomaalin ja samalla ottelun ainokaisen 51. minuutilla.
Vastustaja ei helpotu, sillä seuraavaksi Palace kohtaa Lontoon paikallispelissä Arsenalin Emiratesilla.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tottenham ei kestänyt paineita – suli totaalisesti putoamistaistelun kannalta tärkeässä pelissä
- Manchester City löysi yllättävän sankarin liigacupin finaalissa
- Manchester Citylle iso menetys ennen liigacupin finaalia
- Sunderland kaatoi Newcastlen Tyne-Wear Derbyssa
- Liigacupin finaalin tuomari ei saa viheltää Liverpoolin pelejä – taustalla yllättävä syy
- Fulhamin iso hyökkääjäkauppa kaatui – ”Emme päässeet sopuun”
- Toimittaja: Chelsea-luotsia uhkaa potkut
- Chelsean ja Strasbourgin fanit protestoivat yhdessä omistajia vastaan – ”Tämä voi olla mullistava hetki jalkapallon historiassa”
- Evangelos Marinakis on ”erittäin tervetullut” Tottenhamin stadionille viime kesän tapahtumista huolimatta
- Pep Guardiola: Man City on lähellä parastaan – ”Ei täydellinen, mutta hyvä”
- Kun Trent Alexander-Arnold jäi ulos Englannin kokoonpanosta, seurasi törkeitä huhuja
- Kakkosvahdit vastakkain Arsenalin ja Man Cityn välisessä liigacupin finaalissa
- Nyt tuli selitys – tästä Man United -leirissä raivottiin
- Miksi Antoine Semenyo saa pelata Man Cityn kanssa liigacupissa, mutta Marc Guéhi ei?
- Liverpoolille massiivinen helpotus PSG-ottelun alla
- Igor Tudor selitti somehitiksi nousseen hetken: ”Poikani sanoi, että kaikki Kroatiassa nauravat minulle”
- Liam Rosenior pyytää pelaajiaan unohtamaan hälyn Chelsean ympärillä
- Valioliiga voi saada jopa seitsemän joukkuetta Mestarien liigaan
- José Mourinho murtui – koskettavat jäähyväiset Manchester Unitedin ja Chelsean ex-valmentajalle
- Liverpool ei pysynyt Brightonin vauhdissa