Arsenal ja Crystal Palace järjestivät trillerin puolivälierässä
Arsenal eteni jatkoon Liigacupin puolivälierävaiheesta pitkän kaavan kautta. Mikel Artetan joukkue voitti rangaistuspotkukisan 8–7, kun varsinaisella peliajalla maalit menivät tasan 1–1.
Maxence Lacroix oli Palacen kannalta todellinen antisankari, sillä hän teki Arsenalin johtomaalin omiin ja oli rangaistuspotkukisassa ainut epäonnistuja.
Voitto oli Arsenalille otettavissa jo ysikymppisen aikana, mutta Palacen maalilla Walter Benítez venyi sensaatiomaisesti huipputorjuntoihin ja piti omansa mukana pelissä.
Oliver Glasnerin poppoon epäonneksi hänen torjuntavireensä ei siirtynyt rankkarikisaan, ja näin ollen Eberechi Eze pääsi juhlimaan voittoa vanhaa seuraansa vastaan muiden Tykkimiesten kanssa.
Lacroix’n oma maali syntyi kulmapotkutilanteesta 80 minuutin pelin jälkeen. Hän siirsi jalkaansa väärään aikaan ja ohjasi pallon verkkoon. Marc Guéhi tasoitti pelin lisäajalla vapaapotkutilanteen jälkeen, kun hän pääsi tuikkaamaan pallon syötöstä boksin keskeltä sisään.
Palacen kannalta epäonnekasta tappion lisäksi oli Chris Richardsin loukkaantuminen toisella puoliskolla.
Arsenal eteni Liigacupissa nyt siis neljän sakkiin. Välieriin tiensä olivat jo ennestään selvittäneet Chelsea, Newcastle ja Manchester City. Arsenal kohtaa välierävaiheessa näistä seuroista Chelsean.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27: Joukkueet, siirrot, stadionit
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Athletic: Valioliigaseurat hierovat vaihtokauppaa – tähtipelaajat vaihtamassa päittäin
- Marcus Rashfordin lähtö jäihin? Man Unitedilta hieno ele
- Man United iski silmänsä 18-vuotiaaseen huippulupaukseen – Arsenal myös kiinnostunut